Päihdehuollon erityispalveluja tuottavat A-klinikkasäätiön Tampereen A-klinikkatoimi ja Sastamalan päihdeklinikkatoimi ovat yhdistyneet A-klinikkasäätiön Pirkanmaan palvelualueeksi 1.1.2012 alkaen. Pirkanmaan palvelualueen aluejohtajaksi on siirtynyt Tampereen A-klinikkatoimen aluejohtajana toiminut Erkki Tukeva. Paikallisella tasolla palveluista vastaavat paikallisjohtaja Juha Silius Tampereella ja paikallisjohtaja Hannu Kuronen Sastamalassa.
Pirkanmaa muodostaa yhtenäisen palvelualueen, jossa kunnat ja A-klinikkasäätiö ovat vuosikymmenien ajan tottuneet tekemään yhteistyötä yli kuntarajojen. Yhdistämällä Tampereen ja Sastamalan palvelut yhteiseksi palvelualueeksi tavoitteena on mahdollistaa koko maakunnan alueelle ja maakunnan asukkaille mahdollisimman monipuoliset ja tasavertaiset päihdehoitopalvelut yhteisin resurssein.
”Pirkanmaalla on runsaan 400 000 asukkaan väestöpohja. Yhdessä sopimuskuntien kanssa tulemme suunnittelemaan mahdollisimman kattavaa ja monipuolista palveluvalikoimaa. Tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat myös muut palvelujen tuottajat, kuten esim. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri sekä päihde- ja mielenterveysalan järjestöt”, sanoo aluejohtaja Erkki Tukeva.
A-klinikkasäätiön Pirkanmaan palvelualueen sopimuskuntia ovat Akaa, Huittinen, Hämeenkyrö, Juupajoki, Kangasala, Kiikoinen, Lavia, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Punkalaidun, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Tampere, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti ja Ylöjärvi.
A-klinikkasäätiön Pirkanmaan palvelualueen hoitopalveluihin kuuluvat Tampereella toimivat A-klinikka ja sen päiväosasto, avopalveluja huume- ja sekakäyttäjille sekä heidän läheisilleen tarjoava Matala, kuntoutumiskeskus, nuorisoasema, terveysneuvontapiste Nervi ja opiaattiriippuvaisten lääkeavusteiseen kuntoutukseen suunnattu K-klinikka. Sastamalassa palvelualueen palveluihin sisältyvät päihdeklinikka sivuvastaanottoineen sekä päiväkeskus-tukiasunnot.
Lisätietoja:
Aluejohtaja Erkki Tukeva, A-klinikkasäätiön Pirkanmaan palvelualue, p. 040 5177 925
Paikallisjohtaja Hannu Kuronen, A-klinikkasäätiön Pirkanmaan palvelualue, p. 050 5599 317
Toimitusjohtaja Olavi Kaukonen, A-klinikkasäätiö, p. 050 5286 189
