Alkoholilainsäädännön kokonaisuudistukselle on tarvetta

A-klinikkasäätiö on huolissaan alkoholin kokonaiskulutuksesta, joka näyttää vakiintuneen korkealle tasolle. Alkoholin kokonaiskulutus on toivottavaa saada lasketuksi vähintään vuoden 2003 tasolle.

”Kansanterveysnäkökulmasta tarkasteltuna olisi perusteltua, että päivittäistavarakaupoissa myytäisiin korkeintaan 3,5-prosenttista alkoholia”, A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja Olavi Kaukonen sanoo.

Alkoholihaittoja ehkäistään parhaiten säätelemällä alkoholin hintaa ja saatavuutta. Alkoholipolitiikan keinoja tulisi käyttää laajasti, ja päätöksenteossa pitäisi painottaa kansanterveysnäkökulmaa. A-klinikkasäätiö pitää hallitusohjelmassa luvattua alkoholilain kokonaisuudistusta tervetulleena. Sen sijaan hallituksen ensi vuoden talousarvioehdotuksessaan esittämä alkoholiveron korotus ei ole riittävä.

”Hallituksen esitys alkoholiveron korottamiseksi tuottaa noin viiden prosentin korotuksen kaikkien juomaryhmien vähittäishintoihin. Meidän näkemyksemme mukaan tämä ei leikkaisi alkoholin kulutusta ja haittoja riittävästi. Etenkin väkevissä juomissa on edelleen runsaasti veronkorotusvaraa”, Kaukonen arvioi.

A-klinikkasäätiön tuottamissa avohoidon päihdepalveluissa asioi viime vuonna noin 23 700 asiakasta ja laitoskuntoutuspalveluissa 4 300 asiakasta. Verkkopalveluissa kohdataan kuukausittain noin 100 000 asiakasta.  

Lisätietoja:
Olavi Kaukonen, toimitusjohtaja, A-klinikkasäätiö, p. 050 5286 189