Järvenpään sosiaalisairaala irtisanoo 17 työntekijää

A-klinikkasäätiön omistamassa Järvenpään sosiaalisairaalassa 14.4. käynnistetyt yt-neuvottelut on saatu päätökseen. Sairaalan toimintaa supistetaan vähentämällä sairaansijoja 90:stä 53:een. 

Nykyisestä 120 työntekijän vahvuudesta joudutaan karsimaan 26 henkilötyövuotta, mikä merkitsee 17 työntekijän irtisanomista kesäkuun alussa. Neljälle irtisanotuista voidaan tarjota puolipäivätyötä ja noin kymmenelle on mahdollista tarjota eläkeratkaisua.

Nyt tehtävien irtisanomisten lisäksi jouduttaneen myöhemmin vähentämään viisi työntekijää.

Henkilöstösupistuksilla on noin 1,2 miljoonan euron kustannusvaikutus vuoden 2011 budjettiin. Järvenpään sosiaalisairaalan ydintoiminnot säilyvät muutoksesta huolimatta entisen kaltaisina.

Uusia yhteistyömuotoja on jo käynnistetty

Sairaalatoiminnan supistamistarve johtuu päihdehuollon kysynnän rakenteessa tapahtuneista muutoksista. Muutokseen reagoidaan kehittämällä uudistuvaa palveluvalikoimaa ja pyrkimällä entistä tiiviimpään yhteistyöhön kuntien, valtion ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Tavoitteena on tuoda uusia toimintoja sairaalatoiminnasta vapautuviin tiloihin.

Uutena toimintona on jo viime syksynä Järvenpään sosiaalisairaalan yhteyteen käynnistetty lääkkeettömän terapeuttisen yhteisöhoidon mallin mukainen toiminta, jota pyritään laajentamaan 13 asiakaspaikkaan. Alentuneen toimintakyvyn omaaville päihderiippuvaisille on käynnistetty jälkikuntoutusohjelma 8-paikkaisessa yhteisössä. Poliklinikka- ja konsultaatiopalvelujen tarjonnan laajentaminen on käynnistetty kuluneen kevään aikana.

- Sairaalaan jää tämänkin jälkeen tilaa uusille toiminnoille, mikäli niille ilmaantuu kysyntää, Järvenpään sosiaalisairaalan ylilääkäri Antti Holopainen sanoo.

Mikä on Järvenpään sosiaalisairaala?

Järvenpään sosiaalisairaala on Suomen ainoa päihdeongelmien hoitoon erikoistunut valtakunnallisesti toimiva sairaala. Hoitoon voivat hakeutua alkoholi-, lääke-, huume- ja monipäihderiippuvaiset sekä heidän läheisensä. Sosiaalisairaala myy hoitopalveluja pääasiassa kunnille ja tuottaa päihdealan valtakunnallisia tutkimus-, kehittämis- ja koulutuspalveluja. Järvenpään sosiaalisairaala on toiminut vuodesta 1951 lähtien. A-klinikkasäätiön omistukseen se siirtyi valtiolta vuonna 1994. 

Lisätietoja:
A-klinikkasäätiö, toimitusjohtaja Olavi Kaukonen, gsm 050 5286 189
Järvenpään sosiaalisairaala, ylilääkäri Antti Holopainen, gsm 0400 417 390