Jos sais kolme toivomusta - Työkirja päihdeasioista varhaiskasvatuksen työntekijöille

Uusi työkirja tarjoaa kaivattuja työvälineitä lasten kanssa toimiville ammattilaisille. Työkirja käsittelee aikuisten alkoholinkäyttöä ja siitä lapselle aiheutuvia haittoja. Se julkaistiin Varhaiskasvatusmessuilla 7.10.

Kirja on tarkoitettu varhaiskasvatukseen eli alle kouluikäisten parissa toimivien työkaluksi, mutta se on hyvin sovellettavissa myös vanhempien lasten kanssa toimivien käyttöön.

Lapset näkevät jokapäiväisessä elämässään liiallista alkoholinkäyttöä. Lasinen lapsuus -kyselytutkimuksen mukaan joka neljännen suomalaislapsen kodissa on käytetty lapsen näkökulmasta liikaa päihteitä. Vaikka kotona ei olisi liikaa alkoholinkäyttöä, lapsi voi kohdata sitä myös muualla ympäristössään.

Erilaisten tehtävien, pelien ja leikkien avulla lapselle tarjoutuu mahdollisuus puhua ympärillään näkemistä vaikeista asioista ja niihin liittyvistä tunteista. Alkoholiteema ei kohdistu välttämättä lapsen omaan lähipiiriin. Kirjan avulla lasta voi kuitenkin auttaa itse ymmärtämään, että ongelma voi koskea myös hänen omaa perhettään ja että apua voi saada.

Kirja tarjoaa monipuolisia menetelmiä alkoholiasioiden käsittelyyn lapsen ja lapsiryhmien kanssa. Kirja rakentuu keskustelukuvista, tehtävistä, tarinoista, itsearviointi- ja tunneharjoituksista, leikeistä ja peleistä. Aiheisiin liittyvät kuvat on sijoitettu kirjan loppuun, josta ne ovat helposti kopioitavissa. Työkirjan voi myös ladata ilmaiseksi verkosta (ks. osoitteet alla).

Nyt julkaistu työkirja on jatkoa julkaisulle "Lapsi ja vanhempien alkoholinkäyttö. Opas varhaiskasvatuksen työntekijöille".

Kirjat on toimittanut A-klinikkasäätiön Lasinen lapsuus ja julkaissut Alkon koordinoima Lasten seurassa -ohjelma.

Lisätietoja: 
projektipäällikkö Minna Ilva, A-klinikkasäätiö, Lasinen lapsuus, p. 044 3534 932

Minna Magnusson & Minna Ilva (toim.): Jos sais kolme toivomusta. Työkirja päihdeasioista varhaiskasvatuksen työntekijöille. Lasten seurassa -ohjelma 2011.

Mira Roine & Minna Magnusson (toim.): Lapsi ja vanhempien alkoholinkäyttö. Opas varhaiskasvatuksen työntekijöille. Lasten seurassa -ohjelma 2011.

Molemmat kirjat ovat ladattavissa verkosta osoitteista:
www.lasinenlapsuus.fi & www.lastenseurassa.fi