A-klinikkasäätiön tuottamassa Päihdelinkki-verkkopalvelussa (www.paihdelinkki.fi) vietetään jälleen tipatonta tammikuuta. Tarjolla on apua ja kannustusta tipattoman kuukauden viettoon ja alkoholinkäytön hallintaan. Palvelussa voi tilata kannustavia tekstiviestejä, saada henkilökohtaisia vinkkejä ja tukea asiantuntijoilta neuvontapalvelun kautta, keskustella vertaisryhmässä ja testata oman alkoholinkäytön vaikutuksia terveyteen. Viikolla 4 järjestetään ohjattu reaaliaikainen chat, jonka teemana on alkoholinkäytön hallinta. Lisäksi palvelussa voi seurata Kotiteollisuus-yhtyeen keulahahmon Jouni Hynysen blogia tipattoman tammikuun vietosta.
Tipaton tammikuu -tekstiviestit on suunnattu etenkin niille, joilla vuoden loppu sujui runsaan alkoholin kulutuksen merkeissä. Tammikuun ajan joka iltapäivä kännykkään ilmestyy tipattomuutta tukeva viesti. Tekstiviestejä voi tilata 28.12. alkaen lähettämällä tilauskoodi Tipaton lyhytnumeroon 18252. Palvelu toimii Soneran, Elisan, Saunalahden, Tele Finlandin, Kolumbuksen ja DNA:n liittymillä. Viestit ovat maksuttomia 400 ensimmäiselle tilaajalle.
Kotiteollisuus-yhtyeen keulahahmo Jouni Hynynen tunnetaan miesten miehenä, jonka imagoon alkoholi kuuluu vahvasti. Hynynen on lupautunut viettämään tipatonta tammikuuta ja pitää kokemuksistaan blogia Päihdelinkissä. Ensimmäinen blogimerkintä on luvassa tammikuun ensimmäisellä viikolla. Jouni Hynynen kuvaa blogiaan seuraavasti:
"Olen pitänyt tipatonta tammikuuta aina amatöörien ja naisten vouhotuksena. Oma periaatteeni on se, että juon silloin kun huvittaa. Alkoholinkäyttöni liittyy lähinnä työhöni, kotona en tavallisesti juo. Voisi kiteyttää, että olen kännissä vain töissä. Nyt ajattelin pyrkiä tipattoman tammikuun viettoon. Tiedän jo nyt, että se ei tule onnistumaan. Taakse jääneet railakkaat pari vuotta takaavat kuitenkin sen, että tällä hetkellä ei tee alkoholia mieli, eikä ryyppääminen missään muodossa kiinnosta pätkääkään. Näissä fiiliksissä lähden siis liikkeelle vuoteen 2010."
Vuosi sitten Päihdelinkin tipattoman tammikuun teemasivuilla oli tammikuun aikana 1074 eri kävijää. Tipattoman tammikuun keskustelupalstalle lähetettiin 188 viestiä. Omasta alkoholinkäytöstä tilannearvion antavan Audit-testin teki Päihdelinkissä viime tammikuun aikana 5299 ihmistä.
- Tipaton tammikuu Päihdelinkissä: www.paihdelinkki.fi/tipaton-tammikuu
- Jouni Hynysen tipaton-blogi: www.paihdelinkki.fi/tipaton-blogi-2010/
- Terveyden edistämisen keskuksen Tipaton tammikuu –sivusto: www.tipatontammikuu.fi
Lisätietoa:
Projektikoordinaattori Pinja Halli, A-klinikkasäätiö, puh. (09) 6220 2918, pinja.halli(at)a-klinikka.fi
