Päihdetiedotuspalkinto erikoistutkija Pia Mäkelälle

A-klinikkasäätiön myöntämän päihdetiedotuspalkinnon saa vuonna 2010 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija, dosentti Pia Mäkelä. Tänä vuonna jaetaan myös päihdetiedotuksen erikoispalkinto elämäntyöstä. Sen saa tietokirjailija Teuvo Peltoniemi.

Valt. tri Pia Mäkelä on urallaan hyvään vauhtiin päässyt työteliäs ja tuottelias päihdetutkija, joka ei päästä itseään helpolla. Hän on kansanterveysnäkökulmaisen alkoholitutkimuksen kunniakkaan perinteen taitava jatkaja Suomessa. Tästä viimeisimpänä osoituksena on kesäkuussa 2010 julkaistu Suomi juo -kirja, joka perustuu vuodesta 1968 toteutettuihin juomatapatutkimuksiin. Mäkelä toimi kirjan toimittajana yhdessä tutkijakollegojensa Heli Mustosen ja Christoffer Tigerstedtin kanssa.

Mäkelä ei ole pelännyt tarttua suuriin aiheisiin, kuten alkoholin kokonaiskulutuksen ja haittojen välisiin yhteyksiin ja vuoden 2004 alkoholiveron alentamisen vaikutuksiin. Tutkimustulokset ovat olleet tyypillisesti siinä määrin huomionarvoisia, että niistä on ollut kiinnostunut päihdetutkimusta seuraavien lisäksi myös uutis- ja ajankohtaisjulkisuus. Mäkelän kiinnostuksen kohteena ovat etenkin juomatavat ja alkoholinkulutuksen haitat. Hänen laajaa huomiota osakseen saanut väitöskirjansa "Alkoholiin liittyvät kuolemat: Yleisyys ja yhteys sukupuoleen ja sosioekonomiseen asemaan" valmistui vuonna 1999.
 
Mediassa esiintyessään Pia Mäkelä on asiantunteva ja selkeäsanainen haastateltava, joka on aina valmis selittämään ja selventämään tuloksiaan. Hänellä on asioihin viileän analyyttinen ote. Asiantuntijana hän pysyy tiukasti tutkijan roolissa; katteettomia spekulaatioita häneltä ei irtoa.

Mäkelä on myös kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu tutkija. Hän muun muassa toimii alan johtavan tutkimusjulkaisun Addiction-lehden toimittajana ja toimitusneuvoston jäsenenä. Hän on vaikuttanut useamman vuoden myös Sosiologia-lehden toimituskunnassa.

Valt. lis. Teuvo Peltoniemi on monin tavoin edistänyt päihde- ja riippuvuuskysymysten näkyvyyttä julkisuudessa. Hän on toiminut parinkymmenen vuoden ajan päihdetiedotusseminaarien pääorganisoijana. Peltoniemi on myös ollut median laajalti käyttämä asiantuntijahaastateltava päihde- ja riippuvuuskysymyksissä. Hän on pitkän linjan viestintäammattilainen, joka jäi eläkkeelle A-klinikkasäätiön viestintäjohtajan toimesta vuoden 2010 alusta lukien.

A-klinikkasäätiö myöntää vuosittain päihdetiedotuspalkinnon päihdetiedotuksen saralla ansioituneelle henkilölle. Palkinto jaettiin nyt 12. kerran. Päihdetiedotuspalkinto luovutettiin Pia Mäkelälle ja päihdetiedotuksen erikoispalkinto elämäntyöstä Teuvo Peltoniemelle päihdetiedotusseminaarissa Prahassa 9.9.2010.

Lisätietoa
ma. viestintäpäällikkö Pirkko Hakkarainen, A-klinikkasäätiö, p. +358 50 5780 806, pirkko.hakkarainen(at)a-klinikka.fi