Fiat 600 ja 0.2 promillen rattijuoppousraja

Nuorramiehenä olin myymässä ensimmäistä omaa autoani. Zastava oli melkein länsiauto eli Jugoslaviassa lisenssillä valmistettu Fiat 600. Auto oli mielestäni iäkkyydestään huolimatta kohtuullisessa kunnossa.  Öljyä kului vähemmän kuin bensaa.  Kaapparimalliset ovet pysyivät hyvin kiinni, koska vauhdissa pidin pyykkinaruviritystä kahvasta kahvaan.

Lehti-ilmoitukseen merkkasin pyyntihinnaksi 5000 markkaa. Yksi ainoa ostajaehdokas ilmaantui, jobbari, joka potki renkaat ja naputteli paksulla sormellaan keulan pyöreää 600-merkkiä: “Tuossahan se hinta on jo merkitty.” Siihen oli tyytyminen. Jobbarilla oli realistisempi kuva maailmasta kuin minulla.

Jobbarin tavoin voisi naputella 0.2 promillen rattijuoppous-rajavaatimusta ja todeta, että siinähän sellaisen muutoksen vaikutusarvio jo sanotaankin.  Jostakin syystä yhteiskunta-politiikassa ollaan usein pienten ja vähämerkityksellisten populistisen ehdotusten lumossa.

Terve järki sanoo, että yhteiskunnallisten toimenpiteiden tulisi tarjota vähäistä merkittävämpi parannus. Kustannusten pitäisi olla kohtuullisia saavutettuun hyötyyn nähden, ja sivuvaikutusten siedettäviä. Näitä kriteereitä eivät rattijuoppouden vähentämisessä nollan tai 0.2 promillen rajan esitykset täytä. Perustellaanpa.

Rattijuopot ovat törkeästi humalassa

Rattijuoppous on tietysti paha asia ja jokainen siitä aiheutuva onnettomuus on turha asia väärin.  Mutta tärkein syy, miksi nimenomaan nollaa lähenevään promillerajaan pyrkiminen ei voi olla ensisijainen liikenneturvallisuuskeino, on se, että rattijuoppousonnettomuudet keskittyvät promillemittarin asteikon yläpäähän. Tienvarsihaastattelututkimusten mukaan rattijuoppojen keskimääräinen verenalkoholimäärä oli yksi promille. Useimmiten kyseessä on törkeä rattijuopumus, eikä alemman rajan 0.5 promillea ympärillä pyörivä arvo.

Tyypillinen uutinen kertoo kolmen, neljän tai viidenkin promillen rattijuopoista. Ne ovat määriä, joissa minä tai sinä olisimme jo kuolleet alkoholimyrkytykseen. Mutta alan miehille on kertynyt toleranssia ja he vastaavat puolesta kaikesta rattijuoppoudesta. Toinen oleellinen ryhmä ovat nuorekkaat miehet, joille autoilu on elämänsisältö - autoholistit.  Tämän ryhmän alalaji ovat nuoret miehet, joille kaikkinainen riskinotto on tavanmukaista.

Yleisesti ottaen Suomen rattijuoppoustilanne on kansainvälisissä vertailuissa hyvä. Ei taida olla montaa muuta maata, joissa rattijuoppous olisi alemmalla tasolla kuin Suomessa. (Ellei lasketa tiukan muhamettilaisia maita, joissa alkoholi on kielletty.)  Rattijuoppous (ainakin tilastoitu) kasvoi aina 1990-luvulle saakka. THL:n kuvio kertoo myös, ettei rattijuoppouden määrissä ole tapahtunut sen jälkeen oleellisia  muutoksia. Siihen on päästy hyvällä ja jatkuvalla asennekasvatuksella ja tehokkaalla ja systemaattisella poliisivalvonnalla.

Ongelmana alkoholin kokonaiskulutus

Kuviosta näkyy myös helposti, miksi potentiaalia ikävän suureenkin rattijuoppouden lisääntymiseen voisi olla. Alkoholin kulutus on näet kasvanut reippaasti 1990-2010 välillä ja vielä enemmän sitä aikaisemmin. Ylioppilasvuodestani 1969 kulutus on noin nelinkertaistunut.  Ja kun tiedetään, että haitat kasvavat yleisen alkoholinkulutuksen tason kanssa yhtä jalkaa, pitäisi olla selvää, mihin ensin on vaikutettava tehokkaasti: alkoholin kokonaiskulutuksen vähentämiseen. Ja se taas ei ole kaikille ollenkaan mieluista.

Rangaistuksista

Haastattelin aikoinaan “Moni ottaa ja ajaa”- kirjaan (1991) muutamaa rattijuoppoa. Suomenlinnan työsiirtolassa nuorimies Paavo, joka oli ajanut kymmeniä kertoja humalassa, kannatti kyllä ankarampia rangaistuksia. Silti hän arveli, että hänen rattijuoppouransa jatkuisi entiseen tapaan: “En hyväksy rattijuoppoutta ollenkaan, mutta kun hyväksyn viinan niin sen mukana tulee kaikki.”

Ihminen on ei-rationaalinen ja kaukana täydellisyydestä, kuten päihdehuollossa tavan takaa huomaamme.

Ymmärrän kyllä promillerajan laskemista ehdottavien yleisen ajattelun, kun he sanovat, että valtion täytyy näyttää selvästi paheksuvansa tätä asiaa, vaikka lainsäädäntömuutoksen käytännön merkitys rattijuoppousongelmiin vaikuttamisessa olisikin vähäinen.  Mutta minusta sen yleinen opetusmerkitys olisi sekin lähinnä epämääräistä toivetta. Promillerajan laskulla tavoitettaisiin vain sitä osaa kansasta, jolle rattijuoppous on jo entuudestaan hyi-hyi -asia, ei Paavoa. Jos asenteet rattijuoppouteen ovat muuttuneet, niin olisikohan sillä muuten ollut mitään vaikutusta, että rangaistusten taso taitaa nykyisin olla kansan mielestä kovin matala?

Optimikohdan etsintä

Lähes kaikki yhteiskunnalliset asiat ovat kompromisseja. Niissä joudutaan tasapainoilemaan erilaisten haittojen ja hyötyjen, vapauksien ja rajoitusten välillä.

Liikenneasiassa tämä näkyy erityisen hyvin nopeusrajoituksissa, jotka ovat kompromissi mm. onnettomuusmäärien, logististen tarpeiden ja ihmisen vauhtimielihyvän välillä. Sana “vapaus” esiintyy tätä kompromissia koskevassa keskustelussa yhtä tiheästi kuin alkoholipolitiikassakin. Alkoholin nauttiminen on Suomessa yhteiskunnan hyväksymä asia yhtä lailla kuin autolla ajaminen. Molemmissa on silti säätelyä ja rajoituksia.

Promillerajojen laskeminen tarkoittaisi samalla ihmisen vapauden vähentämistä alkoholinautintapuolella.

Aikoinaan rajaa määriteltäessä 0.5 promillen tasoa ei otettu sattumalta. Alkoholin riskiä lisäävä vaikutus alkaa näet kasvaa juuri sen jälkeen ja ohittaa muita tavallisia riskitekijöitä (ylinopeus, väsymys, tunnetila, huono valaistus, säätila jne.). Yhden promillen kohdalla riski on jo 10-40 -kertainen.

Käytäntöä varten sallitun ja kielletyn väli määritellään jollakin mitattavalla tavalla, tässä tapauksessa verenalkoholin määrän perusteella. Tavalliselle ihmiselle, joka sekä käyttää alkoholia että ajaa autoa (kuten suuri osa kansalaisista tekee) raja on selvä: “Korkeintaan yksi.” Tavallinen ihmisen joutuu rattijuopoksi lähinnä sattumalta, kun edellinen ilta on ollut märkä. Vaikka aamulla ei enää ole päihtymyksen tunnetta, veressä on vielä alkoholia tuntematon määrä, jonka arviointi on vaikea. Niinpä kauppakeskuksen edustalle lauantaiaamuksi viritetty ratsia tuottaa tulosta.  0.2 promillen raja tarkoittaisi silloin vielä useammin kiinni joutumista tilanteesta, jossa riskin lisäys on vähäinen. Sen sijaan Paavot ajavat tietoisesti rankassa humalassa ja muitakin riskejä ottaen seurauksista piittaamatta.

Laki ja miten sitä luetaan

Ihmisellä on laillinen oikeus ajaa autoa, kun veressä on alkoholia alle 0,5 promillea, koska valtio on arvioinut, että tällä tasolla riskin lisäys ei ole oleellinen poistamaan kansalaisen oikeuttaa käyttää alkoholia. On sen tähden aika kummallista, että poliisi on viime aikoina kehittänyt ilmaisun “maistissa” ja nostaa julkisuuteen niidenkin määrän, joilla ratsioissa viisari yhtään värähtää nollasta. Koska se ei ole mitenkään laitonta, maistissa-ajajien tilastointi samaan tiedotteeseen rattijuoppojen kanssa on ihmisten tarkoitushakuista leimaamista. Vai alkaako poliisi ehkä kohta julkistaa myös nopeusrajoitusvalvonnan tuloksia samaan tapaan: “80 km/h alueella joka kymmenes ylitti laillisen nopeuden ja viidesosa muistakin ajoi yli viittäkymppiä”?

Taustalla taitaa olla samaa vanhakantaista henkeä kuin muutama vuosikymmen sitten viranomaisten kieltäytyessä vastaamasta kansalaisten “Kuinka paljon on liian paljon?” - kysymykseen muuten kuin hurskastelemalla, että parasta on juomatta ollenkaan.   Varmaan (enimmäkseen) niin onkin, mutta oli se aika tyly vastaus kansalle, jolle valtio itse myy viinaa.  Nyt annokset kerrotaan joka esitteessä, myös Päihdelinkissä.  A-klinikkasäätiö on myös kehittänyt muuallekin Eurooppaan levinneen, tekstiviestillä toimivan” Promille”-ohjelman, jonka avulla myös ajokuntoa voi arvioida.

Rattijuoppous on kohtuullisen suuri ongelma, jota pitää vähentää, mutta promillerajakeskustelussa siihen tarjotaan tehotonta näennäiskeinoa.  Oleellisempia toimintakohteita olisivat koko väestön alkoholinkulutuksen vähentäminen, päihdetyön tehostaminen ja resurssointi sekä erityisesti niiden hoito, joilla on kaksi samanaikaista riippuvuutta: alkoholismi ja autoholismi. Rattijuoppoutta täytyy saada vähäisemmäksi, mutta vaikuttavin keinoin, ei lumesäädöksin.