Miten suhtautua tutkijaan?

Nyt alkavassa blogisarjassani käsittelen tuoreita tai muuten mielenkiintoisia tutkimuksia. Työni A-klinikkasäätiöllä on kehittää erityisesti päihdehoidon tutkimusta. Keskeinen osa tästä tutkimuksesta on suorassa yhteydessä käytäntöön. Suhtautuminen tämän Suomessa melko pienen tutkimusalueen viriämiseen on vaihdellut hoidon kentällä innosta epäluuloon. Yksi selitys löytyy tutkijoista itsestään.

Tutkijoita on monta lajia. Päätöksenteon kannalta käyttökelpoisempi ottaa häntää heiluttaen ulkoa määritellyn mittaustehtävän (ja resurssit) vastaan ja suhtautuu siihen lähinnä tutkimusteknisenä haasteena. Tutkimuksen tulos on ’kyllä’ tai ’ei’. Toinen ääripää on tutkijatyyppi, joka ei vain hylkää
ehdotettua asetelmaa mutta tuottaa kymmenen uutta ongelmaa ja kirjoittaa toimeksiantoyrityksestä ironisen analyysin alansa lehteen. George Bernard Shaw'ta lainaten: ”Science is always wrong. It never solves a problem without creating ten more.” Käytännön ongelmien parissa painivan ammattilaisen näkökulmasta perinpohjainen problematisointi kuulostaa akateemiselta höpötykseltä.

Suurin osa tutkijoista putoaa ääripäiden väliin. He ovat kriittisiä mutta silti kykeneviä neuvottelemaan tutkimuksen tavoitteista, järjellisyydestä ja hyödynnettävyydestä. Mielenkiintoisimmat tutkimusasetelmat ovat usein molemminpuolisen oppimisen tuloksia: ne liittyvät todellisuuteen ja ovat siksi käyttökelpoisia mutta samalla teoreettisesti kiinnostavia.

Yksinkertainen esimerkki hedelmällisen dialogin avautumisesta on tilanne, jossa kaivataan tutkimustietoa ”hoidon vaikuttavuudesta”, mutta ei täsmennetä, mitä termillä tarkoitetaan. Tutkija alkaa esittää kysymyksiä: vaikuttavaa missä suhteessa ja kenen kannalta? Tarkoitetaanko hoidon raitistavuutta, päihteidenkäytön kohtuullistumista, oheissairauksien vähenemistä tai hoidon työllistävyyttä? Kustannusvaikuttavuutta, päihteidenkäyttäjän elämänlaadun kohenemista, lasten huostaanotolta välttymistä tai elossa pysymistä? Entä negatiiviset vaikutukset? Vaikutukset voivat olla toisensa poissulkevia. Positiivisten vaikutusten saavuttaminen yksille saattaa aiheuttaa negatiivisia vaikutuksia toisille. Ja sitten on odottamattomia seurauksia.

Tutkijat ovat hyviä käymään tällaista keskustelua, avaamaan vaikutusten spektriä ideoiden ja näkökulmien tasolla. Toisaalta käytännön tekijöiden – ”vaikuttajien” – on välttämätöntä osallistua dialogiin, jottei jäädä operoimaan vain olettamusten tasolle. Tutkimusasetelma perustetaan siihen,
miten asioita oikeasti tehdään ja miten niitä on mahdollista tehdä. Dialogi toiminnan ennakkoehdoista, oletuksista, sisällöistä ja seurauksista auttaa pääsemään siihen kiinnostavaan ytimeen, joka tekee tutkimuksen käyttökelpoiseksi ja mielekkääksi.

Tuukka Tammi