Päihdehuollon ihmekeinot

Päihdealalla varma syksyn merkki on yleensä ollut uuden, ylivertaisen patenttimenetelmän keksiminen alkoholin tai huumeiden hoitoon. Milloin se on ilokaasu, milloin hierontatekniikka, uuteen terapiauskoon tulo, lääkeyrtti tai edes vanhan hoitomenetelmän uusintaminen eri nimellä periaatteella: ”Mikä erottaa intialaisen päähieronnan tavallisesta: tuplahinta.”

Lupaukset ovat aina kovia. Joku vuosi sitten eräs suomalainen hoitopaikka lupasi sadan prosentin paranemistuloksia ja sai aikaan vitsin, että siellä oikeastaan paranee 110 prosenttia, koska asiakasta laitokseen tuova taksikuskikin kuntoutuu samalla. Muuta heikkoahan näissä menetelmissä ei ole kuin korkea hinta ja teho, joka perustuu vain toteuttajien toiveuniin tai ”tutkimuksiin”. Hoidon kesken jättäneet asiakkaat on tietty jo poistettu aineistoista ennen hoitotulosten laskemista.

Missä tämän syksyn uusi ja jokaisen parantava menetelmä oikein piilee? Kuka rupeaa markkinoimaan seuraavaa uskomushoidon menetelmää? Onko vielä lama jopa lumehoitojen alueella? Missä uusin valeinnovaatio viipyy?

Turhinta ryhmää näistä kaiken ratkaisevista näennäishoidoista kutsutaan joskus kauniisti vaihtoehtohoidoiksi. Ovathan ne tosiaan hoidon vaihtoehtoja, eli ei-hoitoja. Huikein esimerkki lienee homeopatia. Jos et osaa myydä hiekkaa Saharaan tai jäätä eskimoille, niin otapa mallia homeopatiasta. Siinä myydään lääkkeitä, joita laimennetaan niin, ettei lopputuotteessa ole enää jäljellä yhtään vaikuttavaa ainetta.

Yleensäkin uskomushoitojen varsinainen teho on olematon, mutta ne ylläpitävät potilaan mielenkiintoa, kunnes ihminen parantuu itsestään tai on pakko mennä oikeaan hoitoon. Siksi uskomushoitojen täytyy yleensä olla joko miellyttäviä tai sitten oikein miehisen karskeja. Ja mielellään oikein, oikein vanhoja, kotoisin vanhasta Kiinasta tai muuten niiltä ajoilta, jolloin elämänpiiri ulottui vain navetan taakse ja sinnekin vain valoisaan aikaan. Lääketiede on kehittynyt yli 2000 vuotta irti taikauskosta ja silti yhä kaupitellaan kaiken maailman vyöhyketerapioita.

Mikä ikävintä, osa yleisistä uskomusmenetelmistä valuu päihdetyöhön, jossa sentään on koko joukko toimivaksi osoitettuja menetelmiä ja lääkkeitä. Magneetit, tikuilla pistely, varpaiden hieronta, sängyn asettelu ilmansuuntien mukaan, psykoanalyysi ja muut puuttuvan näytön lumemenetelmät löytyvät myös päihdetyön arsenaalista. ”Kun asiakkaat tykkäävät”, on useimmiten perustelu, vaikka itseparanemisen ja lumevaikutuksen lisäksi muuta hoitotulosta ei oikeista tutkimuksista löydy.

Tässä tykkäämisinnostuksessa ei toivottavasti jää ymmärtämättä se, että missä tahansa hoitomenetelmässä läheisyys ja erityishuomion kiinnittäminen asiakkaaseen auttaa, mutta se ei riitä. Inhimillinen panos kannattaisi sijoittaa toimivien menetelmien asiakassuhteisiin.

Ilmainen vinkki lumeterapeuteille

Kun tälle syksylle ei näytä syntyneen inkarnaatiota mistään vanhasta taikauskosta, niin annanpa ilmaisen vinkin, jolla aloitteleva lumeterapeutti saa klinikkansa alkuun.

On nimittäin päässyt pahasti unohtumaan aversioterapia eli inhoterapia. Siinä ihmiselle syötetään ensin antabusta ja juotetaan sitten viinaa, mikä tuottaa kauheita krapulan ja vieroitusoireiden kaltaisia vaikutuksia. Niin ihminen oppii vihaamaan viinaa, on menetelmän idea.

Aversiomenetelmä palasi minulle mieleen, kun järjestelin vastikään päihdetiedotusseminaaria Prahaan. Ohjelmaan kuului käynti historiallisessa ja nykyisin hyvin pätevässä yliopistollisessa Apollinaris-hoitolaitoksessa.

Olin Tšekkoslovakiassa stipendiaattina 1970-luvun alussa, jolloin Apollinariksen kellarissa oli aversioterapiahuone. Pöydät oli päällystetty hienosti kuparilla ja jokaisen potilaan kohdalla oli oksennusallas. Siellä täällä oli happipulloja kaiken varalta. Oksenteleva miesjoukko oli surrealistinen näky. Menetelmä pohjautui neuvostotieteeseen. Olihan menetelmässä yritystä, kun oli sentään hylätty vanha näkemys, ettei sosialistisissa maissa ole alkoholiongelmia, koska ne ovat seurausta kapitalismista.

Apollinaris on menetelmästä luopunut jo niin monta vuosikymmentä sitten, että uusi ylilääkäri kuunteli ihmeissään silminnäkijän todistusta. Aversioterapia kun ei päihdeongelmia paranna, mutta on todella konkreettista, näyttävää ja jopa lemuavaa. Joten siinähän olisi hieno uskomushoito uudelleen viritettäväksi.

Samasta historianpesästä olisi vielä paljon muutakin ammennettavaa. Kannattaisi kokeilla vaikkapa vanhaa neuvostoliittolaista päihtymyksen hoitomenetelmää. Putkaan ja tukka pois, niin saataisiin aikaan parantavaa häpeää. Aamulla maksu yösijasta ja tukanleikkuusta. Mahtaisiko se kuitenkaan enää toimia, kun nuoret miehet näyttävät kynivän itsensä kaljuksi jo muutenkin. Mutta miten olisi edistynein neuvostohoito, vuosikausien sijoitus työlaitokseen Siperiaan.

On tietysti ymmärrettävää, että osa pahan laman kourissa kamppailevasta päihdehuoltoväestä innostuu kaikesta uudesta ja siksi pyörii muodikkaiden vaihtoehtotarjousten perässä hankkimassa magneetteja ja itämaisia kuvatauluja. Mutta yksilön ja yhteiskunnan kannattaa maksaa vain sellaisesta hoidosta, jonka on oikeasti osoitettu saavan aikaan muutosta parempaan. Ihmelääkkeet ja lumehoidot eivät niihin kuulu. Päihdehuollon nykyisessä rahapulassa ihmehoidoilla tuhlataan nyt resursseja, jotka pitäisi käyttää toimiviin hoitoihin.