Päihdetyön soveltavaa tutkimusta on vahvistettava

Päihdetyön tutkimus on Suomessa pisteittäistä ja siitä puuttuu jatkuvuus. Alan tutkijat ovat hajallaan eri yliopistoissa, tutkimuslaitoksissa ja järjestöissä. Yhteys käytännön hoito- ja muuhun päihdetyöhön on usein myös turhan etäinen. Osa yliopistoista on saanut Alkolta kahteen otteeseen (2007 ja 2010) määräaikaisen erillisrahoituksen hoitotutkimuksen professuureihin tai kliiniseen päihdeopetukseen, mutta tietoa jatkosta ei ole. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen taloudellisen sopeutuksen yhteydessä erityisesti palvelujärjestelmään liittyvä tutkimus väheni entisestään. Isojen päihdepalveluiden tuottajien, kuten A-klinikkasäätiön ja Sininauhaliiton tutkimustoiminnalla ei ole varmaa perusrahoitusta.

Päihdetyön soveltavalle tutkimukselle tarvitaan nykyistä paremmat ja pysyvämmät resurssit. Päihdetyön järjestelmien ja menetelmien tutkimuksen turvaamiseksi on perustettava alan kansallinen tutkimuskeskus tai -verkosto, jonka toimintaan osallistuvat alan keskeiset toimijat (yliopistot, tutkimuslaitokset, järjestöt, ammattikorkeakoulut) saavat siitä mittakaava- ja synergiahyötyä. Keskuksen tai -verkoston päätehtäviä olisivat yhteisen tutkimusohjelman luominen, päihdetyön rahoituspohjan laajentaminen sekä tutkimuksen ja käytännön yhteyksien ylläpito ja kehittäminen Suomessa ja kansainvälisesti.

Epävarmoista ja määräaikaisista resursseista huolimatta päihdetyön tutkimustoiminta on viime vuosina virinnyt ja nuoria tutkijoita on tullut alalle. Hoito- ja muun interventiotutkimuksen tarve on korostunut, kun päihdeongelmat ovat monimuotoistuneet ja niiden hoitojärjestelmät ovat monin tavoin murroksessa. Pääosa päihdehuollon hoitotutkimuksesta on kuitenkin määräaikaiseen projektirahoitukseen sidottua. Hoitotutkimuksen piirissä on tehty uusia avauksia, mutta tutkimusalueelle ei ole toistaiseksi löytynyt luontevaa organisatorista paikkaa.

Päihdehoitoa ja -ehkäisyä koskeva tutkimus voidaan yleisesti jakaa kolmeen toisiinsa limittyvään alueeseen: päihdetyön menetelmien ja muiden tekijöiden tutkimukseen, asiakas- ja potilastutkimukseen sekä palvelujärjestelmien tutkimukseen. Kaikki kolme aluetta tuottavat päihdetyön kehittämistä palvelevaa tietoa. Se, että päihdetyö on Suomessa sekä tietopohjaltaan että menetelmiltään moniammatillista, edellyttää lisäksi, että tutkimustieto on käyttökelpoista päihdetyön tekijöille, kunnille ja toimintayksiköille. Monimuotoisen ja -ammatillisen päihdetyön tutkimus vaatii rinnakkaisia ja eri tieteenaloilta nousevia tutkimusasetelmia sekä näiden välistä vuoropuhelua.

Päihdetyön tutkimustoiminnan haasteita lähivuosina ovat tutkimuksen riittävä resursointi sekä alan tutkijakoulutuksen kehittäminen. Alan tutkimustoiminnan perustana tulee olla käytännön toimijoiden kumppanuus yliopistojen ja muiden tutkimuslaitosten kanssa.

Suomalaisen hoitotutkimuksen – tai laajemmin päihdetyön tutkimuksen – kehittämiseksi ja vakiinnuttamiseksi on tarpeen luoda erillisrahoituksella verkostomainen organisaatio, johon osallistuvat alan keskeiset toimijat (järjestöt, yliopistot, tutkimuslaitokset, ammattikorkeakoulut) ja saavat siitä mittakaava- ja synergiahyötyä tutkimusrahoituksia, -aiheita ym. haettaessa.