Tulisiko päihdehuolto miehittää naisilla?

Päihdehoitoa tutkittaessa on havaittu, että yksittäisten terapeuttien väliset erot saattavat olla hoitotulosten kannalta merkittävämpi tekijä kuin se, mitä psykososiaalista menetelmää on käytetty. Tämä tieto käy toki maalaisjärkeen: ovathan jotkut aina taitavampia kuin toiset.

Mutta minkälaiset terapeuttien erot voisivat tarkemmin ottaen selittää hoidon tuloksellisuutta? Erot saattavat liittyä terapeutin persoonallisuuteen, esimerkiksi siihen, miten sovinnollinen, tunnollinen tai tasapainoinen luonne tällä on. Myös tietyt vuorovaikutustaidot, kuten kyky empaattiseen suhtautumiseen, ennakoivat tutkimusten mukaan hyviä hoitotuloksia. Työntekijän tietämyksellä ja omilla kokemuksilla voi arvella olevan merkitystä. Mikä on sen merkitys, että terapeutti ja asiakas ovat samaa tai eri sukupuolta?

Suomessa päihdeterapeutteja vertailevaa tutkimusta ei ole juuri tehty. Vuodenvaihteessa ilmestynyt Pekka Saarnion tutkimus ”Suomalaisen päihdetyöntekijän muotokuva” (2009) on siksikin merkittävä avaus. Siinä selvitettiin suomalaisten päihdetyöntekijöiden välisiä eroja heidän persoonallisuuden piirteidensä ja vuorovaikutustaitojensa suhteen. Erityisesti kiinnitettiin huomiota kahteen päihdetyöntekijöiden jakolinjaan: siihen, miten miehet ja naiset eroavat persoonallisuuden ja vuorovaikutustaitojen suhteen, sekä siihen, mikä merkitys on sillä, että päihdeterapeutilla on itse koettu päihdeongelma (ja siitä toipuminen) taustallaan. Siis onko sukupuolella ja terapeutin omalla päihdehistorialla merkitystä hoidon ennakoidun onnistumisen kannalta. Seuraavassa muutama nosto Saarnion tutkimuksesta (koko artikkelin voi lukea osoitteessa http://www.stakes.fi/yp/2009/6/saarnio.pdf) sukupuolen merkityksen näkökulmasta.

Koska motivoiva haastattelu on tutkimusten mukaan tehokas menetelmä päihdeongelmien hoidossa, viimeaikaisissa tutkimuksissa on pyritty lähemmin selvittämään, mihin sen tehokkuus perustuu. Motivoivassa haastattelussa korostetaan muun muassa myönteistä suhtautumista asiakkaaseen, kumppanuutta, jossa empaattisuus on keskeisellä sijalla. Asiakkaan suoran ohjailun sijaan suositaan epäsuoraa ohjausta. Saarnion tutkimuksen yhtenä tavoitteena oli tutkia, millä tavalla päihdehoidon eri terapeutit suhtautuvat asiakkaan suoran ohjailun välttämiseen

Vaikka kansainvälisissä katsauksissa terapeutin sukupuolella ei ole voitu todeta olevan merkitystä hoitotulosten kannalta, Saarnion tulokset ovat kiusallisia päihdehoidossa työskentelevien miesten kannalta:

• Naiset olivat ystävällisempiä ja avoimempia kokemuksille kuin miehet.
• Naiset olivat taidokkaampia vuorovaikutuksessa kuin miehet.
• Tätä kuvaa täydentää se, että naiset pitivät merkitsevästi tärkeämpänä asiakkaan suoran ohjailun välttämistä.
• Naiset olivat myös innostuneempia työstään kuin miehet.
• Naisterapeutit olivat persoonallisuuden piirteiden ja vuorovaikutustaitojen suhteen valmiimpia motivoivan haastattelun mukaiseen työskentelyyn, jonka tehokkuudesta on näyttöä. Sukupuolten väliset erot suhtautumisessa asiakkaan suoraan ohjailuun tukevat tätä päätelmää.
• Saattaa olla, että naiset pystyvät miehiä paremmin välttämään hoidon keskeyttämisiin johtavat kärjistymät.

Tämän todettuaan Saarnio tekee kuitenkin tulosten tulkinnan suhteen erinäisiä varaumia ja korostaa, että kysymyksessä on perustutkimus, jota ei saa suoraan käyttää minkään työntekijäryhmän syrjimiseen; tutkimuksen tärkein tavoite oli luoda uusia näkökulmia ja herättää keskustelua, myös vastaväitteitä.

Niitä se arvatenkin myös herättää.

Tuukka Tammi