Vastaa kommenttiin
Kohtuutta romanialaisittain
Nuorena toimittajana pääsin kahden viikon kulttuurinvaihdon matkalle Romaniaan. Opintomatkasta tuli ikimuistettava alusta pitäen. Suomalaisturisti sammui lentokoneen vessaan. Hotellissa suomalaisryhmän opas tuli pyytämään apuani, kun yksi matkalaisista ei ollut ottanut lainkaan huonetta ja Irene pelkäsi suomalaismiehelle sattuneen jotakin.
Kyselin muilta matkalaisilta ja sain vihjeen puuttuvan kahdesta kaverista, jotka olivat jo majoittuneet. Huoneesta löytyivätkin kaikki kolme, kaksi jatkamassa jo Helsingissä lentokentällä hyvin alkanutta juomista ja kolmas lepovuorossa sängyllä. Selitin tilanteen ja miehet pitivät tilannetta ongelmattomana. “Yksi huone ja kaksi sänkyä riittää meille oikein hyvin”, he selittivät. “Aina meistä joku on pystyssä, jos viinaa vielä on jäljellä.”
Sellainen oli suomalainen juomatyyli silloin niin turistimatkoilla kuin muutenkin. Olen juuri lukemassa mainiota Suojelupoliisin historiaa, jossa alkoholi esiintyy lähes joka kappaleessa tavalla tai toisella niin lähihistorian kuuluisien julkisuuden hahmojen kuin vakoilijamaailman salaisempienkin nimien kohtaamisissa. Ja onhan omista samojen vuosikymmenien toimittaja-ajoistakin samanhenkisiä muistikuvia niin lehtimiesten kuin haastateltavienkin yhteiselämästä.
Juomatavat ovat ehkä siistiytyneet noista ajoista, mutta samalla alkoholinkäytön taso on noussut nelinkertaiseksi ja haitat kasvaneet yhtä lailla. Ja nyt on suomalaisilla varaa juoda kotimaassaankin. Erityisesti tämä koskee tietysti juhlapyhiä. Joulukuuhun ja vuodenvaihteeseen osuu vallan kaksi peräkkäistä juomajuhlaa. Ei ihme, että joulukuu on vuoden märin alkoholikuukausi, jolloin myydään 12 % kaikesta alkoholista. Joulu on nyt takana ja harva taisi nytkään elää perinteisen “Anna lapselle raitis joulu” - kampanjan neuvomalla tavalla.
Uuden vuoden paukkuja kuuluu tätä kirjoittaessa jo nyt ulkosalta ja varmaan paukkuja nautitaan samalla tavalla myös kodeissa. Kapakoissa aloitetaan samppanjapullon paukauttamisella ja jatketaan sitten niin miedoilla kuin väkevillä.
Ei ihme, että Veli Verkko ja kauan sitten arveli suomalaisilla olevan aivan erityinen “suomalainen viinapää”. Asiasta on kiistelty, mutta jos laajentaisi sen koskemaan myös Suomen lähinaapureita, niin kyllä humalajuominen meitä yhdistää. Jos et usko, niin lisää perusteluita löytyy juuri ilmestyneestä kirjastani “Terassilta tiputukseen”.
Huomenna alkaa “Tipaton tammikuu -kampanja” - perinne sekin. Vuosi vuodelta se on saanut enemmän huomiota ja tipattomuuden viettäjiä. Ehkä suomalaisen viinapään voi pitkällä tähtäimellä muuttaa toisella perinteellä. Tai oikeastaan jatkaa juhlakautta. Joulun ja Uuden vuoden jälkeenhän se muodostaa kolmannen saman ryppään juhlan, joka on jopa somasti pitempi kuin kaksi edellistä.
Selvin päin oleminen tavallisesti kosteissa tilanteissa saattaa olla - paitsi terveellistä tietenkin - myös yllättävän hauskaa ja opettavaista. “Tauko juomisessa auttaa purkamaan vanhoja juomisen tapoja ja antaa tilaa uusille toimintatavoille”, kuten Päihdelinkissä komeasti luvataan. Sivustolla annetaan myös paljon käytännön vinkkejä siitä, kuinka voi elää pienemmällä tippamäärällä, jos ei kokonaan malta lopettaa.
Yhden sellaisen keinon opin jo tuolla kauan sitten tapahtuneella Bukarestin matkalla. Siellä näet sekoitettiin aivan tavanmukaisesti viiniin kivennäisvettä, eikä lopputulos ollut ollenkaan hullumman makuista. Ja aamulla pää kiitti. Sen kulttuurivaihdon esimerkin toivoisi siirtyvän Suomeenkin varsinkin nyt, kun olemme jo molemmat maat samaa Euroopan unionia.
Kohtuullista Uutta Vuotta!
