Vastaa kommenttiin

Olen kovasti mieltynyt Ranskanmaahan, vaikka joskus tulee mieleen englantilaisen herrasmiehen lausunto: olisi tosi hieno maa ilman ranskalaisia. Mutta leikki leikkinä, onhan Ranska ihana maa ja kulttuuri, totta kai. Käyn usein Strasbourgissa ja Pariisissa työmatkoilla ja viime vuosina enenevästi maan eri puolilla kesälomamatkoilla.
Clochardit kuuluivat komisario Maigretin kuvaileman Pariisin romanttiseen kokonaisuuteen.

Erityisesti tänä syksynä, mutta yleisemminkin muutaman viime vuoden aikana huomio on kiinnittynyt erääseen huolestuttavasti  yleistyvään asiaan:  asunnottomiin.

Voi tietysti olla, ettei ennen tullut huomattua Pariisin siltojen alla asuvia samalla tavalla kuin nykyisiä asunnottomia. Clochardit kuuluivat komisario Maigretin kuvaileman Pariisin romanttiseen kokonaisuuteen.

Mutta nyt näkee myös nuorempia miehiä ja naisia, jotka asustavat porttikäytävissä, siltojen alla,  puistoissa ja metroasemilla. Järjestöt tai kaupunki on kai ollut asialla, kun kaikilla on samanväriset makuupussit, lämpöhuovat tai teltat.

Pariisissa tai Strasbourgissa asunnottomien ikähaitari on laaja.  Alkoholi- ja huumeongelmaisia näkee, mutta enimmäkseen kyse taitaa olla mielenterveyspotilaista tai moniongelmaisista.

Suomessa kaikki on tietysti toisin. Vai onko? Vai osaavatko Suomen asunnottomat vain piiloutua syvemmälle kaupunkiviidakon koloihin tai kaupungin syrjän metsiin pois ihmisten silmistä.

Viime vuonna Helsingissä oli 3150 yksinäistä asunnotonta. Espoossa kuuluu majailevan 30-40 asunnotonta ulkona, porraskäytävissä ja ensisuojissa; asuntoloissa ja majoitusliikkeissä noin sata ja tuttujen luona noin 300. Koko maassa oli laskennan mukaan vuosi sitten asunnottomana 8000 yhden hengen taloutta ja 300 perhettä. Ei mitään kovin pieniä numeroita.

Kun aloittelin päihdetyön uraani puhuttiin paljon liekkihotellin asunnottomista.  Ilkka Taipale ja kumppanit nostivat heidän asiansa esille Marraskuun liikkeessä. Tulostakin alkoi syntyä. Nytkin parinkymmenen viime vuoden aikana asunnottomuus on vähentynyt yli 10 000 ihmisellä.

Välillä jo näytti siltä, että ulkona asuvia asunnottomia ovat Suomessa vain ne, jotka oikeasti sitä itse haluavat. Sellaisiakin individualisteja on, ei sitä voi kieltää. Mutta viime vuosina on taas ollut viitteitä siitä, että asunnottomuus ei ole ohi, vaan ehkä pikemmin lisääntymässä.   Sosiaalityön huoli sai nykyhallituksen aloittamaan viime vuonna pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman, joka kestää vielä pari vuotta.

Mutta mahtavatko ohjelmat riittää avuksi, vai alkaako Helsinki kohta muistuttaa Pariisia, jossa ohikulkijat ovat jo turtuneet uusiin asunnottomiin?  Samanlaisen näyn kuin Pariisissa kohtaa nykyään myös Italiassa ja monessa muussa Euroopan maassa - niissäkin, missä yhteisöllisyyttä edelleen arvostetaan. Mutta toimiikohan se enää?

Joudutaanko meilläkin ottamaan ratkaisuksi makuusäkkien ja lämpöhuopien jakelu. Ainakin päihdetyön näkökulmasta uhka on todellinen, kun päihdehuolto on joutunut supistusten kohteeksi ja sitä myötä myös vaikeimpien moniongelmaisten palvelut heikkenevät.