Palvelut
nuorten kanssa toimiville

Helsingin nuorisoasema on aktiivisessa yhteistyössä
nuorta lähellä olevien tahojen kanssa. Pyynnöstä
pyrimme järjestämään konsultaatiota,
yhteistapaamisia sekä toimintamme esittelyä.
Koulutamme yhteistyötahoja
korva-akupunktiossa, menetelmäosaamisessa sekä
päihdeongelmien tunnistamisessa ja varhaisen puuttumisen
mallien luomisessa. Työntekijämme toimivat
myös luennoijina erilaisissa tilaisuuksissa.
Koulutukset ovat osa A-klinikkasäätiön
monipuolista koulutusohjelmaa.
Akupunktiokoulutus
Työnohjaus ja konsultaatio

Akupunktiokoulutus
Koulutus on
tarkoitettu päihdehuollossa toimiville terveydenhuoltoalan
koulutuksen saaneille henkilöille. Koulutusta
voidaan antaa myös muille ammattiryhmille, jos
asiasta on sovittu yksikön johtajan kanssa.
Koulutus koostuu
kolmesta koulutuspäivästä. Koulutuspäivien
välissä on 1- 1,5 kuukautta, jolloin opiskelijat
käyttävät menetelmää itsenäisesti
työssään. Ensimmäisen koulutuspäivän
aikana opitaan 5 pisteen korva-akupunktiomenetelmä.
Kahtena viimeisenä koulutuspäivänä
hiotaan teknisiä taitoja sekä syvennytään
tarkemmin teoreettiseen puoleen. Koulutus järjestetään
kahdesti vuodessa.
Akupunktiovieroitushoito
kehitettiin 1970- luvun alussa heroiinin vieroitusoireiden
hoitoon. Menetelmä on osoittautunut toimivaksi
myös muiden huumeiden, alkoholin ja lääkkeiden
väärinkäytön aiheuttamien fyysisten
ja emotionaalisten ongelmien hoidossa. Suomessa menetelmää
käytetään tällä hetkellä
useissa päihdehuollon yksiköissä eri
puolilla maata.
Lisätietoja:
Elisa Alakahri
psykiatrinen sairaanhoitaja, perinteisen kiinalaisen
lääketieteen akupunktuurihoitaja
(09) 4056 2457
»
alkuun

Työnohjaus ja konsultaatio
Työnohjaus
ja konsultaatio on tarkoitettu sosiaali- ja terveydenhuollon
perus- ja erityispalvelujen työntekijöille,
koulutoimen, seurakunnan ja nuorisotoimen työntekijöille.
Työnohjaus voi olla suunnattu yksittäisille
työntekijöille tai työryhmille.
Työnohjaus
on työnohjattavan osaamisen ja voimavarojen hyödyntämistä.
Työnohjaus tukee uusien työmenetelmien ja
näkökulmien jäsentämistä
sekä antaa mahdollisuuden oman työn ja yksilöllisyyden
tarkasteluun työyhteisön tai laajemman organisaation
jäsenenä. Organisaation johdon hyväksyntä
työnohjauksen järjestämiselle on edellytys
tulokselliselle työskentelylle.
Työnohjaus
tukee henkilökohtaista ja ammatillista kasvua.
Työnohjauksen tavoitteet sovitaan yksilöllisesti
ja se toteutuu sopimuksen mukaan, esimerkiksi 1-2
kertaa kuukaudessa. Tapaamisen pituus sovitaan erikseen.
Työnohjaukset voivat olla välillisiä
tai suoria. Suorassa työnohjauksessa asiakkaat
ovat läsnä. Näissä tilanteissa
työnohjaajia voi olla useampia (reflektoiva työskentely).
Konsultaatiossa
on kyse samoista asioista kuin työnohjauksessa,
mutta käytettävä työskentelyaika
on lyhyempi (1-3 tapaamista) ja tarkasteltava asia
sekä tavoite on tarkemmin rajattu.
Lisätietoja:
Teijo Kurki
työnohjaaja
perheterapeutti (VET)
(09) 4056 2432
Misan Zilliacus
työnohjaaja
perheterapeutti (VET)
(09) 4056 2431
» alkuun
|