Vapaaehtoisuus ja asiakkaan itsemääräämisoikeus

Hakeutuminen hoitoon A-klinikkatoimen yksiköihin on pääsääntöisesti vapaaehtoista. Samoin asiakas päättää siitä, kuinka kauan hän palveluita käyttää. Tämä toimintatapa perustuu näkemykseen, että asiakkaat ovat oman elämänsä asiantuntijoita. Vaikeissakin ongelmatilanteissa olevat asiakkaat kykenevät itse parhaiten arvioimaan hoidon tarvettaan. Asiakas asettaa itse hoitonsa tavoitteita yhdessä työntekijän kanssa. Suhteessa päihteisiin tavoitteena voi olla elämäntilanteesta riippuen täysraittius, kohtuukäyttö tai joskus kärsimyksen lievittäminen ja ihmisarvoisen elämisen edellytysten luominen. Asiakkaan elämäntilanne saattaa olla hoitoon hakeutuessa kriisiytynyt niin, ettei hän kykene ilmaisemaan hoidollisia tavoitteitaan tai toiveitaan. Tällöin saattaa olla hyvä, että työntekijä ammatillisen kokemuksensa perusteella suosittaa hyvinä pitämiään tavoitteita ja toimintatapoja kuitenkin asiakkaan itsemääräämisoikeutta kunnioittaen.

Julkaistu: 24.11.2009, A-klinikkasäätiö