Päihdealan sosiaalityön päivät
A-klinikkasäätiö järjestää yhteistyössä Päihdetyön Talentia ry:n kanssa valtakunnalliset päih-dealan sosiaalityön päivät 17.-18.11.2010 Helsingissä, Kuntatalolla Toinen linja 14.
Vuosi 2010 on köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi, jossa A-klinikkasäätiö on vahvasti mukana EAPN-Finin toiminnan kautta. Pyrimme nostamaan esiin köyhyyttä ja syrjäytymistä vähentävän sekä kaikkien kansalaisten osallisuutta tukevan näkökulman kaikessa arkityössä.
Käynnissä on runsaasti kehittämishankkeita, joilla uudistetaan ja yhdistetään sosiaali- ja terveyden-huoltoa. Valtakunnallista julkista vastuuta on siirretty paikallistasolle sekä entistä vahvemmin yksityi-selle ja kolmannelle sektorille. Mitä vähemmän on valtion määräämää lainsäädäntöä, sitä huonompaa on sosiaaliturva. Käytännössä hyvinvointipolitiikan tavoitteet jäävät sanahelinäksi, jos niiden toteut-tamiseen ei ole resursseja.
Jokaisella kansalaisella on oikeus saadaan tarpeidensa mukaan riittäviä palveluja. Samoin sosiaali- ja terveysalan työntekijöillä on oikeus tehdä työtään kohtuullisissa määrin uupumatta ylivoimaisen työ-taakan alle.
Keskeisenä teemana on tarkastella päihdepalveluiden tilannetta. Onko hyvinvointipolitiikasta tullut sanahelinää? Todellisuus kertoo, että kansalaisten hyvinvointi ei ole enää sosiaalipolitiikan toteuttami-sesta vastaavan valtiovallan ja kuntatason päättäjien ylin tavoite. Päivät tarjoavat sekä ajankohtaista tutkimustietoa että eväitä käytännön työhön.
Ohjelman suunnitteluun ovat osallistuneet sosiaaliterapeutti Minna Lindqvist (Järvenpään so-siaalisairaala), sosiaaliterapeutti Jukka Oksanen (Tampereen A-klinikkatoimi), kehittämissuun-nittelija Mona Särkelä (A-klinikkasäätiö) ja koulutuskoordinaattori Sisko Salo-Chydenius
(A-klinikkasäätiö).
Koulutuspaikka: Kuntatalo, Toinen linja 14, 00530 HELSINKI Puhelin (09) 7711
Kartta: http://www.kunnat.net/k_kuntaliitto_perussivu.asp?path=1;184;276;834
Kustannukset
Osallistumismaksu: 200 euroa (sisältää koulutusmateriaalit, lounaat ja kahvit).
Yksi päivä 100 euroa.
Ilmoittautuminen
Sitova ilmoittautuminen ma 1.11.2010 mennessä HUOM. vain tässä osoitteessa
http://www.surveygizmo.com/s/315561/p-ihdealan-sosiaality-n-p-iv-t-17-18...
Jos linkki ei avaudu kopioi se suoraan selaimeen. Mahdollisista peruutuksista pyydämme il-moittamaan ti 9.11.2010 klo 15 mennessä, jonka jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitamme 85 euroa. Koulutuspäivinä tehdyistä peruutuksista veloitamme 200 euroa.
Osallistujia pyydetään hoitamaan itse tarvitsemansa majoitus.
Lisätiedot
Koulutuskoordinaattori Sisko Salo-Chydenius (puh. 09-6220 2940, 045 6366 589
tai email: sisko.salo-chydenius@a-klinikka.fi). Ilmoittautuneille lähetetään osallistumisvahvistus noin viikkoa ennen.
| Liite | Koko |
|---|---|
| sostyon_paivat2010.doc | 123.5 Kt |
