Köyhän asialla

Maksuhäiriörekisterin mukaan 310 000 suomalaista on menettänyt luottotietonsa. Suunnilleen joka kolmastoista kadulla vastaasi tuleva aikuinen on talousvaikeuksissa.

Köyhäksi määritellään ihminen, jonka tulot ovat vähemmän kuin 60 prosenttia koko väestön mediaanitulosta. Heitä on Suomessa nyt 700 000, ja määrä on kymmenessä vuodessa melkein kaksinkertaistunut. Tuloerot eri ryhmien välillä ovat kasvaneet huimasti.

------

Perinteisesti köyhyydellä on tarkoitettu pienituloisuutta, tuloköyhyyttä. Edellä olevan kriteerin perusteella köyhyysraja asettuu 1 100 euron kuukausitulon paikkeille.

Tuloköyhyyden sijasta on parempi puhua toimeentuloköyhyydestä. Absoluuttisen rahamäärän sijasta tarkastellaan silloin sitä, miten käytössä olevalla rahalla tulee toimeen. On eri asia pärjätä tonnilla kuussa pääkaupunkiseudulla kuin kustannuksiltaan usein huokeammassa maaseutuympäristössä.

Uusimmassa tutkimuksessa köyhyyttä tarkastellaan myös hyvinvointivajeiden näkökulmasta. Köyhyys ei ole pelkästään rahan vähyyttä, vaan myös yksinäisyyttä ja eristyneisyyttä. Köyhä ihminen istuu kotona sohvalla ja katselee ikkunasta ulos, kun kukaan ei enää kutsu kylään tai harrastuksiin ”kun ei sillä kuitenkaan ole varaa”. Näissä oloissa köyhyys ja erilaiset psykososiaaliset ongelmat alkavat helposti kietoutua yhteen.

------

Nyt pelätään ylisukupolvisen köyhyyden yleistymistä.

Suomi on ollut yhteiskunta- ja luokkarakenteiltaan joustava maa, jossa ”luokkaretken” tekeminen huonoista sosiaalisista ja taloudellisista lähtökohdista parempiin asemiin on ollut moniin muihin maihin verrattuna helpompaa. Nyt pelätään tämän liikkuvuuden vähenemistä ja ylisukupolvisen köyhyyden yleistymistä.

EU-tasolla parhaillaan menossa oleva köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen teemavuosi tuottaa Suomessa kohtuullisesti puhetta ja julkilausumaa mutta vähänpuoleisesti tekoja. Tarkemmallakaan pohtimisella niitä ei meinaa tulla mieleen.

Pettymyksiä kyllä löytyy: Sata-komiteaan kohdistetut odotukset lässähtivät, luottolainsäädännön uudistus ei puuttunut pikavippifirmojen ilmiselvään koronkiskontaan, sosiaalitoimi pyrkii siirtämään omia velvoitteitaan kirkon diakoniatyön kontolle, totaalisesti maksukyvyttömien terveyskeskusmaksut pannaan viimeistä senttiä myöten ulosottoon ja leipäjononoja pidetään itsestäänselvyyksinä. Listaa voi helposti jatkaa.

Miksi se menee näin?

------

Marxin nimeä ei ole kehdannut ääneen lausua sen jälkeen, kun jätkät möhlivät aatteen soveltamisyritykset. Jos tuon puolen sivuuttaa, marxilaista talousteoriaa kannattaa edelleen silmäillä. Hänen kuvauksensa kapitalistisesta talousjärjestelmästä on varsin tarkkanäköistä.

Pulmallista on kuitenkin teorian deterministisyys. Siinä kehitys kuvataan luonnonlain kaltaiseksi etenemiseksi, jonka suunta on mahdollista muuttaa vain kertakaikkisen kumouksen kautta. Toisessa vanhassa kirjoituksessa sanotaan, että köyhät teillä on

aina keskuudessanne. Sekin on totta, mutta kyllä köyhien lukumäärään voidaan vaikuttaa. Jaettavissa oleva kakku on tietysti rajallinen, mutta jako-osuuksien suuruus on pitkälti säädeltävissä. Kysymys on tahdosta, ei luonnonlaista.

Viime eduskuntavaalien kampanjoinnissa lähdettiin reippaasti liikkeelle etuuksien jakamisesta. Ei kuultu puhetta aatteista, tasa-arvosta tai oikeudenmukaisuudesta, vaan lupailtiin oletetuille kannattajille riihikuivaa rahaa. Noissa lupauksissa köyhien huomioiminen särähti minun korviini ritualisoituneelta jorinalta, johon lupaaja itsekin uskoi selvästi vähemmän kuin siihen muuhun ruusunpunaiseen höttöön. Pelkään, että sama toistuu myös ensi vuonna.

Onko niin, että kolmannen vanhan viisaan sloganilla Köyhän asia on meidän asiamme ei ole enää mitään merkitystä?

Sosiologi Jukka Heinonen työskentelee järjestöpäällikkönä Takuu-Säätiössä.