Auli Saukkonen

Työnohjauksen tutkija – ja vaikka mitä muuta

Minkä takia päihdetyössä on työnohjausta? Mitä siltä halutaan? Mahdottomiako? Vantaan katkaisuhoitoaseman esimies Jari Salonen on pohtinut sosiaalityön työnohjausta ja ollut kirjoittamassa teemasta myös oppikirjaa.

– Työnohjausta pidetään itsestään selvänä. Sitä pitää olla ja siihen pitää mennä. Vähemmän on mietitty, miksi ja mihin vaivaan sitä tarvitaan.

Kun Jari Salonen kertoo työuransa kulusta, heikompaa alkaa pyörryttää. Kymmenessä vuodessa mies on ehtinyt moneen.

– Ehkä olen vähän huono keskittymään. Tai keskityn aikani, ja joko saan hommasta mielestäni kaiken irti tai kyllästyn siihen muuten. Luopuminen ei ole ollut mulle koskaan erityisen hankalaa. En ehkä ole niin turvallisuushakuinen, hän selittää.

Aiemmassa elämässään Jari Salonen oli merkonomi, joka työkseen myi rakennustarvikkeita. Työ meni alta 1990-luvun lamassa. Tuli mieleen, että olisi otollinen hetki opiskella. Aikuisopiskelija suoritti opintoja tiukkaan tahtiin. Päihdetyössä hän aloitti työharjoittelijana Helsingin itäisellä A-klinikalla ja jäi vakityöhön sosiaaliterapeutiksi 1997.

Myös gradun aihe löytyi työpaikalta. Itäisellä A-klinikalla aavisteltiin, että asiakkaita oli kuollut paljon. Salonen selvitti sosiaalityön pro gradussaan, paljonko. Vastaus: kymmenen vuoden aikana asiakkaina olleista 11 prosenttia, kaksi kolmannesta alle 50-vuotiaana. Mihin kuoltiin, jäi hämäräksi, sillä kuolinsyytietoja ei saatu käyttöön tutkijan harmiksi.

Monta rautaa tulessa

Jatko-opinnot kiinnostivat ja yliopistolta houkuteltiin lupaavaa tutkijanalkua jatko-opintoihin. Aihe oli hakusessa. Jari Salonen oli siirtynyt 1999 Helsingin itäisen A-klinikan Vuosaaren sivupisteen johtavaksi sosiaaliterapeutiksi ja tutustunut siellä työnohjauskuvioihin.

– Huomasin, että sosiaalityön työnohjausta ei ollut tutkittu ollenkaan. Ajattelin, että siinä voisi olla hyvä aihe. Sain paikan sosiaalityön valtakunnallisesta tutkijakoulusta. Se oli neljän vuoden periodi, jonka tarkoitus oli tuottaa väitöskirja. Mutta eihän se sitä tuottanut.

Syy saattoi olla, että Salonen oli johkaantunut muuhun tekemiseen. Hän toimi tutkijana sosiaalisen sovittelun projektissa, laajassa sosiaalityöntekijöiden työtä kartoittaneessa Konstikas sosiaalityö -tutkimuksessa, sovittelun valtakunnallistamisen kuntakyselyssä ja Espoon Diakoniasäätiön asumispalveluprojektissa. Työtä teetti lisäksi pari hallinnollista yliopistohanketta. Tämän lisäksi Salonen piti yllä kosketusta päihdetyöhön työnohjaajana päihdehoitopaikoissa ja A-klinikkasäätiön Päihdelinkin neuvontapalvelun vastaajana.

Runsas vuosi sitten Jari Salonen aloitti työt Vantaan katkaisuhoitoaseman esimiehenä Myyrmäessä. Hän tunsi palanneensa juurilleen.

– Olin ollut viimeiset kuusi vuotta projektityössä. Se on itsenäistä ja yksinäistä työtä, mikä sinänsä itselleni sopiikin. Ajattelin, että jos kokeilisi tuommoista normaalielämää. Kävisi vain töissä niin kuin muutkin ihmiset, ja olisi vähän vapaa-aikaakin.

Työohjauksen tarkoitus usein hämärän vallassa

Väitöskirja työnohjauksesta elää nyt hiljaiseloa. Jari Salonen pitää toista jalkaa tutkimuksen oven raossa enemmänkin kirjoittamalla Tutkimusta käytäntöön -palstaa Sosiaaliturva-lehteen.

Hiljaiselon syy voi olla sekin, että Salonen tuli tyhjentäneeksi sanottavaansa kirjaan Työnohjaus sosiaalityössä, joka ilmestyi 2007. Se on ensimmäinen alan oppikirja Suomessa. Tekijöinä olivat Salosen lisäksi professori Synnöve Karvinen-Niinikoski ja yliopistonlehtori Ulla-Maija Rantalaiho.

Sosiaalityössä työnohjauksella on jo institutionalisoitunut asema. Sitä pidetään itsestään selvänä. Sitä pitää olla ja siihen pitää mennä. Vähemmän on mietitty, minkä takia ja mihin vaivaan sitä tarvitaan, sanoo Jari Salonen. Suurin ongelma työpaikoilla tuntuu olevan, mistä löydetään työnohjaaja.

– Konstikas sosiaalityö -tutkimuksesta nousi esiin sellainen tragikoominen havainto, että sosiaalityöntekijät tykkäävät paljon työnohjauksesta ja pitävät sitä ehdottoman välttämättömänä. Sen sijaan he eivät juuri osanneet vastata kysymykseen, miten he ovat hyödyntäneet työnohjausta työssään. Mitä hyötyä siitä on työlle? Itsellä on ollut työnohjaukseen oman asiantuntijuuden kehittämisen näkökulma. Tuntuu, että siihen se vastaa vähän huonosti. Enemmän kyse on tunteiden tuulettamisesta, jaksamisen tukemisesta ja burn outin välttämisestä.

Tämä on sinänsä arvokasta, sanoo Salonen, mutta siihen sisältyy myös ongelma.

– Työnohjauksella ei ole mahdollista vaikuttaa organisatorisiin rakenteisiin ja olosuhteisiin, joista jaksamattomuus ja uupuminen johtuu. Sen avulla voi ehkä oppia ohjaamaan omaa työtään, että osaisi löytää rajansa ja pitää niistä kiinni.

Vantaan katkaisuhoitoasemalla kaikille työntekijöille yhteinen työnohjaus on juuri aloitettu. Pohdintojen jälkeen päädyttiin hyvin perinteiseen perusasiakastyön case-tyyppiseen työnohjaukseen.

– Itselläni on sellainen ajatus, että monet asiat, yleisemmät käytännöt ja periaatteet tulevat selkeämmin esiin elävien asiakasesimerkkien kautta. Jos työnohjaaja on hyvä, hän osaa vetää keskustelua yksittäisestä yleisempään. Ja sieltä taas palauttaa yksityiseen. Ulkopuolinen työnohjaaja pystyy katsomaan asioita vähän eri kulmasta ja kyseenalaistamaan. Itse olen aina pyrkinyt hankkimaan sellaisia työnohjaajia, jotka pystyisivät vähän neuvomaankin tarvittaessa.

Jari Salonen sanoo, ettei itse mieti työasioita kotona.

– Ei ne siitä mihinkään muutu, vaikka niitä kuinka hautoisi päässään. Täällä katkolla ihmisiä tulee ja menee. On akuuttitilanteita, joihin pitää reagoida nopeasti, ja joskus on taas rauhallisempaa. Täytyy vain uida siinä mukana.

Sivuhyppy kirjailijaksi

Jari Salonen on tehnyt aluevaltauksen myös kaunokirjallisella puolella. Vuonna 2006 ilmestyi hänen romaaninsa Enkelit eivät itke. Elämänmakuinen romaani kertoo Miskasta, sosiaalityöntekijästä, jolle tulee vastaan tavallista rankempi asiakastapaus. Tapahtumat sysäävät liikkeelle isoja muutoksia niin Miskan omassa elämässä kuin hänen työyhteisössään.

– Kaunokirjallista pyrkimystä on ollut varmaan pennusta asti. Muutama vuosi sitten ajattelin, että kun olen jo niin kauhean vanha – olin silloin varmaan 37 – pitää tehdä sellaisia töitä, mitä olen ajatellut tehdä. Halusin kehittää kirjallisen ilmaisun puolta ja hakeuduin alan koulutukseen. Siitä homma lähti käyntiin.

Kunnianhimoinen tavoite oli romaanin avulla avata ihmisille sosiaalityön arkea. Tammi oli kiinnostunut kirjasta, mutta kun ison kustantamon pyörät näyttivät nitkahtelevan hitaasti, kirja päätyi FinnEpos-pienkustantamoon.

– En ajatellut, että minusta tulisi koskaan kirjailijaa. Mutta kun kirja sitten tuli ulos ja oli kaupoissa, se tuntui ihan mukavalta. Kiertelin kirjamessuja ja pääsin kurkistamaan sitäkin elämää. Ehkä teen valokuvakirjan joskus!

Pari viimeistä vuotta Jari Salosen suurin vapaa-ajan kiinnostuksen kohde on nimittäin ollut valokuvaus…

Hyvä ajat tuottavat kovaa arvomaailmaa

Vantaan katkaisuhoitoasemalla eletään samassa tilanteessa kuin päihdehoidossa yleensä: palveluja on tarjottavana huomattavasti vähemmän kuin niitä kysytään.

– Ryysis tuntuu konkreettisesti paikanvarauspuhelimessa. Ei-oota saa kaupata aika tavalla. Mekään emme ole lähteneet siihen, että juuri valikoisimme asiakkaita. Vain lastensuojeluasiakkaita priorisoidaan.

Katkaisuhoitoasemalla Vantaan Myyrmäessä on 17 asiakaspaikkaa. Kun huomioida pitää korvaushoidossa olevien oheiskäyttövierottautujat, opiaattivierottautujat ja intervallihoidossa olevat, paikkoja jää 11:lle alkoholikatkaisussa olevalle ja lääke- ja muista huumeista kuin opiaateista vierottautujille.

– Hoitoajat ovat pidentyneet asiakkaiden moniongelmaisuuden vuoksi: kun ennen normaalia oli kolmen päivän katkaisu, nyt aikaa tarvitaan keskimäärin puolitoista viikkoa, huumeidenkäyttäjillä vielä pidempään. Lisäksi moni joutuu myös odottelemaan jatkohoitopaikkaa katkolla.

Vaikka Vantaa ostaa katkaisuhoitoa myös muualta, Jari Salonen laskee, että paikkoja tarvittaisiin puolet enemmän, jotta katkaisuhoitoon pääsy voitaisiin taata kolmen päivän sisällä.

Onko tänä päivänä vaikea työskennellä päihdetyössä? Pitääkö omaa työtä puolustaa ja perustella?

– En ole koskaan kokenut sillä tavalla. Ainahan päihdetyötä on pitänyt perustella, päihdeongelmassa on moralistinen taakka. Alkoholinkäytöstä ajatellaan kaksinaisesti. Sanotaan, että kyllä kunnon mies viinaa kestää. Mutta kun tulee kenkää töistä ja perhe seisoo yöpaitasillaan pakkasessa, suhtautuminen muuttuu äärettömän kielteiseksi. Viinaa saa juoda ja paljonkin, mutta seurauksilta halutaan ummistaa silmät.

– Omillaan pärjäämisen eetos ja arvomaailman kovuus korostuvat aina hyvinä kausina. Taloudellisesti huonoina aikoina ei koeta niin hankalaksi turvautua yhteiskunnan apuun, ja sellainen ajatuskin saa sijaa, että yhteiskunta voi joskus auttaa ihmisiä.

Jari Salosen kotisivut: www.jarisalonen.com.

Jari Salonen

Työssä
Vantaan katkaisuhoitoaseman esimies. Muuta en nyt oikein jouda.

Koulutus
Peruskoulutukseltani olen VTM Helsingin yliopistosta 1997.

Kotoisin
Vahvasti länsirannikolta.

Työssäni palkitsee
Se että se tuntuu mielekkäältä. Varmaan kaikki, jotka ovat valinneet sosiaalityöntekijän ammatin, joutuvat rakentamaan sen päänsä sisään.

Rakkain työkalu
Tietokoneen kanssa tietysti joutuu eniten seurustelemaan, mutta onko se rakkain? Rakkain on varmaan tämä yhteisö tässä. Mutta onko se työkalu? Voi se ollakin.

Toteutumaton ammattihaave
Pentunahan kaikki haaveet liittyivät työhön. Vanhempana on ymmärtänyt, että on sitä elämää muuallakin. Voin vaikka jäädä eläkkeelle tästä työstä, jos tämä ei hullummaksi muutu.

Vapaalla
Sohvalla – no ei vaiskaan. Vaimo ja koira pitävät puuhassa. Kesällä on pihahommia, matkustellaan jonkin verran, lueskellutkin olen – kirjoittamaanhan oppii lukemalla. Osaan olla myös tekemättä mitään.

Motto
Olen kyllä enemmän pragmaatikko. (Pitkä tauko.) Nyt nyt keksin: I did it my way. Ainakin se on kliseiden klisee. (Naurua.)

Tiimin sisällysluettelo