Mestari ja oppipoika

Sosiaalineuvos Toivo Pöysä oli työtoverini ja opettajani 1970-luvun loppupuolella. Kun tulin aloittelevaksi alkoholitutkijaksi, Topi näki heti, että tuolla pojalla on vielä paljon oppimista.

Opetus oli käytännönläheistä ja koski monenlaisia asioita. Yksi niistä oli luennon pitäminen. Topi teki tuohon aikaan yhtenä tehtävänään valistus- ja kehitysluontoista työtä työpaikoilla tapahtuvan päihdeongelmaisten hoitoonohjauksen edistämiseksi. Samalla tutkittiin hoitoonohjauksen toimivuutta. Työhön kuului paljon työpaikkakäyntejä ja hoitoonohjauksen esittelyä työterveyshuollolle, luottamusmiehille, esimiehille ja henkilöstöhallinnolle. Topi oli legendaarinen esiintyjämestari, ja minä pääsin mestarin oppipojaksi.

Opetus eteni vaiheittain, ja tarvittiin aina pari kolme esitelmäreissua kutakin vaihetta kohden. Ensin sain kantaa 70-luvun jykevähköä piirtoheitintä autoon ja autosta ja panna sen toimintakuntoon Topia varten. Seuraavassa vaiheessa pääsin ojentamaan Topille piirtoheitinkalvoja. Kolmas vaihe oli sitten ratkaiseva: Topi sanoi, että annetaanpas pojan nyt esitellä nämä viimeiset viisi kalvoa, ja siinä sitä sitten oltiin polvet tutisten tiukkailmeisten työterveyshoitajien edessä. Tätäkin toistettiin ja kalvonippua laajennettiin tarpeeksi monta kertaa. Vähitellen alkoi kuoriutua esiin siihen saakka tuntematon esiintyjäminäni.

Neljäs vaihe oli päästä mukaan esityksen ja sen sisällön valmisteluun. Sain mahdollisuuden työskennellä hoitoonohjaustyön resursoimien huippugraafikoiden kanssa, ja hoitoonohjausmateriaaliin tarvittiin myös oman erityisalani, juomatapatutkimusten, tietoja.

-----

Myöhemmin huomasin, että esiintymisopetukseen oli sisältynyt myös viides vaihe. Se koski verkostojen merkitystä kaikissa mahdollisissa asioissa. Topin verkostot ulottuivat juopoista ja AA-miehistä ammattiyhdistysten ja työmarkkinajärjestelmän kautta pääministerin kansliaan asti, ja ne haarautuivat kaikille tahoille.

Topi oli verkostojen mestari. Kun hän siirtyi eläkkeelle ja hänelle haettiin seuraajaa alkoholitutkimuksen kenttätöihin, perusvaatimus oli kova mutta selkeä: tarvitaan henkilö, joka pystyy toimimaan luontevasti, lähtipä hän mille tahansa asialle mihin tahansa. Tällainen seuraaja löytyikin – mutta se on sitten toinen juttu. Verkosto-oppijaksoon kuului myös sen ymmärtäminen, että nuoruusvuosina muodostuneet oman sukupolven verkostot ovat kestävimpiä, mutta paljon voi rakentaa myös koko työuran varrella. Kaikki verkostot saattavat kestää myös yli eläköitymisvaiheen, kuten monet suurten

-----

Verkostotyö kantaa hedelmää. Verkostojensa varassa aktiivinen eläkeläinen Toivo Pöysä saattoi loppuun toisen elämäntyönsä, jo työvuosinaan Suomeen tuomansa myllyhoidon vakiinnuttamisen päihdeongelmaisten hoitotarjontaan.

Verkostotyötä tehdään kaikkialla, ja asia on tietysti tuttu myös A-klinikkasäätiön piiristä. Verkostot muuttuvat ja verkostojen tavat muuttuvat, eikä niiden siirtäminen sukupolvelta toiselle ole helppoa – eikä ehkä tarpeenkaan, kun jokainen sukupolvi joka tapauksessa rakentaa omansa. Niin A-klinikkasäätiö kuin myllyhoitokin nojasivat pitkään 1960- ja 1970-luvuilla muotoutuneisiin ja 1980- ja 1990-luvulla kukoistaneisiin verkostoihin: rintamamiesten ja suurten ikäluokkien luomuksiin. Nyt rakennetaan uutta ja yhtä hyvin toimivaa uudelle pohjalle uusin toimintatavoin. 

VTT Jussi Simpura työskentelee tutkimusprofessorina Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa.