Kirja-arvio

Pekka Pakarinen

Ravintolan rajamiehet

Jyväskyläläisen freelance-toimittaja Sakari Luoman haastattelukirja Poket kertoo monelle ravintolavieraalle tutusta mutta kuitenkin vieraasta maailmasta. Vieraasta siksi, että usein ovimies noteerataan vain siksi kaveriksi tai 'pyhäksi Pietariksi', joka päättää ravintolan ovella sisäänpääsyn.

Pokejen kertomat painottuvat melko pitkälle väkivaltaisiin kriisitilanteisiin, joissa ovimies joutuu selvittämään yleensä humalaisten konflikteja ravintolassa. Painopisteen valinta tuntuu luonnolliselta. Kirja rauhallisista päivystyksistä ovella ei olisi kovin mediaseksikäs.

Haastateltujen ovimiesten ikäjakauma on vähän alle kolmekymppisistä noviiseista vanhan liiton ovimiehiin, joista vanhin on syntynyt 1932. Ovimiehen tehtävä ei ole muuttunut paljonkaan 1950-luvulta 2000-luvulle: ovimies arvioi asiakkaan kunnon ravintolaan tullessa ja hoitaa liikaa juopuneet tunnelmanpilaajat ulos. Suurin muutos haastatteluiden perusteella on oviotteiden eräänlainen järkeistyminen. Karkeasti arvioiden poket toimivat 1980-luvun lopulle asti kovakouraisesti ja olivat varsinkin pienemmillä paikkakunnilla kylän ainoan kapakan oven herroja: porttikielto monen olohuoneenaan pitämään kuppilaan oli kova pelote. Useampikin poke pitää työn suurimpana muutoksena sitä, että heistä on tullut enemmän sisäänheittäjiä ravintoloiden koventuneen kilpailun myötä.

Kirjan haastateltavat voi jakaa karkeasti sotureihin, diplomaatteihin ja tiimipelaajiin. Eräs 'soturi' toteaa kirjassa "jääkiekon olevan pelkureiden laji" puhuessaan kamppailulajeista. Toisaalla 'tiimipelaaja' sanoo "jonkin olevan pielessä, jos aina tarvitsee tapella". Jotain näiden ääripäiden väliltä on 'diplomaatti', joka tuntee väkivaltatilanteet häviönä. Nykyaikana varsinkin isoissa soittoloissa voi olla jopa tusina portsaria, joilla on jokaisella oma tehtävänsä. Esimerkiksi 2 000 henkeä vetävässä ravintolassa Helsingin keskustassa saattaa olla kymmenenkin pokea tekemässä kukin roolinsa mukaista työtä.

Lähes jokainen poke puhuu pelistä työnsä yhteydessä. Työ on roolipeliä, havainnointia ja asiakkaan tutkimista. Pelin käsitettä korostaa varsinkin 50–60-luvuilla syntyneiden haastateltujen kamppailulajitausta: kriisitilanne on kuin ottelu, jossa tietoisuus toiminnasta katoaa ja väkivaltainen tietotaito ajattelee aivoja nopeammin. Auvo Niiniketo vertaa kamppailulajia shakkiotteluun, jossa pelataan ripeällä tahdilla. Ovella ja ravintolassa häiriötilanteet syntyvät nopeasti. Niinikedon ajatusta lukiessa tulee mieleen roolitus ja joukkuepeli. Valmiilla strategialla ja ennaltaehkäisevällä toiminnalla 'häirikön' taktiikka kumoutuu.

Viina, jonka lähdettä poket vartioivat, oli vielä 1980-luvulle saakka ovimiesten yleinen ammattitauti. Vanhan liiton poket, joihin kuului myös vanhoja linnavenkuloita, saattoivat tissauttaa kossun illassa ja jatkaa vuoron jälkeen johonkin toiseen ravintolaan. 1980-luvulla bodausmuodin myötä ongelmaksi tulivat anaboliset steroidit ja hormonit. Myös kanta-asiakkaiden alkoholisoituminen koetaan raskaaksi, jos välittää eikä ole "laiska rahasta työtä tekevä raakalainen".

Poket on sujuvasti kirjoitettu kuvaus ravintoloiden ovilta. Teksti kulkee puheenomaisesti ja paljastaa ovimiesten olevan joistain stereotypioista poiketen ajattelevia ihmisiä eikä väkivaltaisia hormonipalloja. Tarkkaan luettuna kertomusten mosaiikista syntyy myös historiallinen kuvaus modernisaatiosta ja tapojen muutoksista mutta myös liian juomisen kurjista seurauksista.

Sakari Luoma: Poket – Miehiä ovella 1955–2008. Johnny Kniga 2008.

FM Pekka Pakarinen on kulttuurintutkija ja toimittaja.

Tiimin sisällysluettelo