Kirja-arvio

Jukka Heinonen

Näkökulmia helsinkiläiseen köyhyyteen

Perinteinen suomalainen köyhyystutkimus sai uusia tutkimuskohteita viime laman myötä. Siihen saakka köyhyys yhdistyi syrjäseutuihin ja ylipäänsä maaseutuun. Kaupunkien köyhyys vain vilahteli teksteissä. Useimmiten köyhyydellä tarkoitettiin tuloköyhyyttä, siis pienituloisuutta. Tarkastelukulma laajeni, kun alettiin puhua toimeentuloköyhyydestä ja mittariksi otettiin toimeentulotukea saavien kotitalouksien määrä. Esimerkiksi Matti Heikkilän tutkimukset laajenivat edelleen hyvinvoinnin vajeiden tutkimukseksi, jolloin mukaan otettiin useita syrjäytyneisyyttä, huono-osaisuutta ja psykososiaalisten ongelmien esiintymistä kuvaavia mittareita.

Vuonna 2007 järjestetyssä kirjoituskilpailussa eräs osallistuja kuvasi köyhyyttään: "Köyhyyden mittana pidetään leipäjonoa. Ei se sitä ole. Köyhyys on yksinäisyyttä, kun ystävät katoavat eikä kukaan enää kutsu kylään tai retkille kun 'ei sillä kuitenkaan ole varaa'… Köyhä ihminen istuu yksin kotona sohvalla ja katselee ikkunasta ulos."

Laman jälkeen alueelliset tuloerot ovat kääntyneet kasvuun. Edellä oleva sitaatti viittaa myös köyhyyden kuntarajojakin tiukempaan lokaalisuuteen: työttömän ja varattoman ihmisen liikkuma-alue saattaa olla hyvin pieni ja poistumiset omasta kaupunginosasta jäävät harvoiksi. Slummeja Suomessa ei ole, mutta kysymys asuinalueiden erilaistumisesta jakaa tutkijoita kahteen leiriin.

Artikkelikokoelmassa Kaupunkiköyhyyden monet kasvot useat kirjoittajat tuovat näkökulmia helsinkiläiseen huono-osaisuuteen. Artikkelien kirjo on laaja, sillä se ulottuu tiukasta tilastoempiriasta maahanmuuttajien asunto-ongelmiin, pikavippeihin ja rap-musiikin sisällönanalyysiin.

Teoksen selvä ongelma on mielestäni sen laaja-alaisuus sekä tekstien epätasaisuus. Kirjaa ei kannata yrittää lukea järjestelmällisesti, sillä monimuotoisuuden kuvauksessa ei ole yhtenäistä rakennetta. Mutta teoksessa on useita mainioita erillisiä artikkeleita, jotka jättävät ajattelun aihetta ja joita on syytä poimia luettavakseen yksitellen.

Havahduttavaa luettavaa on vaikkapa terveyskeskuslääkärien kuvaus työstään: "Jo kymppi antibiooteista on liikaa." Kaikki palvelurakennesuunnittelijat tulisi velvoittaa perehtymään tuonkaltaisiin kuvauksiin linjaustensa toteutumisesta käytännössä.

Samalla tavoin pohtimisen aihetta antavat kirjan kaksi köyhyyteen ajautumista kuvaavaa elämäntarinaa. Ne kirjaavat lakonisesti tapahtunutta. Lukijan tehtäväksi jää pohtia kirjoittajien toimien merkityksellisyyttä ja myös sitä, kuinka suuria vapausasteita ihmisillä ylipäänsä on valintojensa tekemisessä.

Leipäjonoartikkeli päättyy Richard Sennettin teeseihin kunnioituksen – tai sen puutteen – merkityksestä yhteiskunnassa. Perinteisesti kunnioitus on hankittu työtä tekemällä, ja olemme kunnioittaneet vain itsemme kaltaisia toimijoita. Mutta kunnioitus voisi ulottua myös eriarvoisuuden rajojen yli, leipäjonoon saakka.

Vesa Keskinen, Markus Laine, Martti Tuominen & Tyyne Hakkarainen (toim.): Kaupunkiköyhyyden monet kasvot. Näkökulmia helsinkiläiseen köyhyyteen. Helsingin kaupungin tietokeskus 2009.

Sosiologi Jukka Heinonen työskentelee projektipäällikkönä Takuu-Säätiössä.

Tiimin sisällysluettelo