![]() | |||
![]() | |||
|
Etusivu /
Tiimi /
Ulrich Tacke & Kirsti Laitinen: Mikä ihmeen "seksihuume" MDPV?
Ulrich Tacke & Kirsti Laitinen Mikä ihmeen "seksihuume" MDPV?Menneen kesän aikana mediassa tuotiin esiin "seksihuumeeksi" kutsuttua ainetta nimeltä MDPV eli metyleenidioksipyrovaleroni. Lehtitietojen mukaan aine on ollut Suomessa markkinoilla jo vuoden verran ja tämän vuoden puolella on tehty kaksi suurehkoa MDPV-takavarikkoa. Mistä aineesta on kyse? Metyleenidioksipyrovaleroni eli MDPV kuuluu psykoaktiivisiin yhdisteisiin, joita on käytetty esimerkiksi Ranskassa ja Saksassa piristeinä tai laihdutuslääkkeinä. Jotkut näistä aineista ovat olleet jopa käsikauppalääkkeitä. Niiden käyttö alkoi kuitenkin hiipua ja ne vedettiin markkinoilta sen jälkeen, kun tieto väärinkäyttö- ja riippuvuusvaarasta lisääntyi. Muutama vuosi sitten tähän ryhmään kuuluvia aineita ilmaantui katukauppaan ja ensimmäiset MDPV-takavarikot tehtiin Suomessa viime vuonna. Molekyylia ei – vielä – Tanskaa lukuun ottamatta lueta EU-maissa virallisesti huumausaineisiin, eikä se myöskään näy huumetesteissä. Aine on Suomessa kuitenkin luokiteltu lääkeaineeksi, joten sen maahantuonti ja/tai levittäminen on kiellettyä. Ainetta myydään tutkimuskemikaalina, mutta Suomen katukauppaan päätyvä MDPV on todennäköisesti peräisin Euroopan alueen salalaboratorioista. MDPV on tyypillinen designer-huume, jota voi ostaa internetin kautta. Englanninkielisissä maissa aineella on katunimenä mm. monkey dust. Suomessa siitä on viime aikoina käytetty nimeä aakkoset. MDPV on kellertävän valkoista jauhetta ja sitä voidaan käyttää monella tapaa: suun kautta, nuuskaamalla, polttamalla ja suonensisäisesti. Vaikutukseltaan aine muistuttaa kokaiinin ja amfetamiinin tyyppisiä stimulantteja, joiden molekyylirakenteessa on samankaltaisuuksia MDPV:n kanssa. Aine on lyhytvaikutteinen, vaikutus kestää 3–6 tuntia, ja käyttö johtaa helposti uudelleen annosteluun. Tutkittua tietoa MDPV:n vaikutuksista ihmisiin on vasta vähän. Käyttäjät raportoivat kokemuksistaan internetin keskustelufoorumeilla. Amfetamiinin kaltaiset vaikutukset – tykytykset, verenpaineen nousu, unettomuus, ahdistus, verisuonten supistuminen – kestävät muutaman tunnin, mutta erityisesti MDPV:hen liitetty hyperseksuaalisuus ei käyttäjien omien tietojen mukaan näytä paljoakaan eroavan muiden stimulanttien vaikutuksesta. Kysymyksessä saattaa siis olla ns. urbaani myytti. Negatiiviset kokemukset näyttävät korostuvan stimuloivan vaikutuksen loputtua. On raportoitu hankalia krapulatyyppisiä oireita, joihin näyttää liittyvän erityisesti voimakas päänsärky. Aineen lyhyen käyttöhistorian takia tietoa pitkäaikaisen käytön ongelmista ei juuri ole olemassa. Toisaalta aineen farmakologisesta vaikutusmekanismista (presynaptinen dopamiinin ja noradrenaliinin takaisinoton esto) ja toisten samantyyppisten aineiden pitkäaikaiskäytön seuraamuksista päätellen voidaan olettaa, että aineeseen kehittyy riippuvuus. Korkeisiin annoksiin tai pitkäaikaiseen käyttöön liittyen esiintyy todennäköisesti myös psykoosioireita. Kysymyksessä on siis yksi uusi tarpeeton tulokas lisää Suomen huumemarkkinoille. MDPV:n suhteen on syytä huoleen ja valppauteen. LÄHTEITÄ: Poliisi huolissaan vaarallisen seksihuumeen yleistymisestä. Helsingin Sanomat 11.7.2009. LKT Ulrich Tacke on Kuopion yliopiston psykiatrian dosentti. FaT Kirsti Laitinen työskentelee opetusproviisorina Kuopion yliopiston farmakologian ja toksikologian laitoksella. |