Marja Hannula

Onko päihdetyössä sijaa perheelle?

Kun joku perheestä hakeutuu päihdehoitoon, perheenjäseniä ei läheskään aina kutsuta mukaan. Kuitenkin hoidossa pitäisi aina olla valmius ottaa vastaan myös hoitoon hakeutujan läheiset. Läheisen oikeus on saada kuulla esimerkiksi kysymys, kuinka itse jaksat.

A-klinikkasäätiössä asetettiin 2005–2006 tavoitteeksi lisätä perhetyötä asiakastyössä. Eri yksiköissä tehtävää perhetyötä selvitettiin ja jatkotavoitteeksi nousi perhetyön koulutuksen aikaansaaminen. Päihteet, perhe ja läheiset -koulutus toteutettiin 2008–2009.

Koulutuskokonaisuuden tavoitteena oli antaa psykoterapiataitojen perusteet sovellettuna päihdeperhetyöhön ja yleiseen perhekeskeiseen työskentelyyn. Tavoitteena oli myös lisätä perhe- ja läheistyön taitoja tarkastelemalla perhettä, läheisiä ja päihdeongelmaa ilmiönä. Syksyllä 2009 alkamaan suunniteltu toinen koulutus jouduttiin peruuttamaan pienen ilmoittautujamäärän takia.

Kun A-klinikkasäätiön eri toimipaikoilta kysyttiin perhetyöstä, tuli ilmi, että niistä läheskään kaikilla ei ole tapana kutsua perheenjäseniä mukaan, kun joku perheestä hakeutuu hoitoon. Kommenteissa todettiin muun muassa, että vaikka hoidossa on yksilöpainotus, asenne perhekeskeiseen työhön on myönteinen. Joistakin yksiköistä todettiin, että perhekeskeinen työ on vielä lapsenkengissä.

Koulutusta perhetyöhön kuitenkin oli, sillä kyselyyn vastanneista 21:stä A-klinikkasäätiön yksiköstä 12:ssa työskenteli yksi tai useampi erityistason tai vaativan erityistason perheterapeutti. Lyhyempiä perhetyön menetelmäkoulutuksia oli useilla työntekijöillä. Kirjavuus oli kuitenkin suurta. Joissakin tiimeissä perhetyön koulutusta oli yli puolella työntekijöistä, kun taas yhdeksässä tiimissä sitä ei ollut yhdelläkään.

Mitä lasten pitäisi tietää?

Perheen käsite on nykypäivänä moninainen. Perheet eivät ole samanlaisia. Myös päihdeperheen käsite voi pitää sisällään erilaisia tilanteita. Sillä voidaan tarkoittaa esimerkiksi perhettä, jossa päihderiippuvuus on isällä tai äidillä tai molemmilla. Päihderiippuvuus voi olla vanhempien lisäksi tai heistä riippumatta perheen lapsella. Eronneella vanhemmalla voi olla päihderiippuvuus, joka vaikuttaa lapsen tapaamiseen ja huoltajuuteen. Kyseessä voi olla myös seurusteleva pari, joista toisella tai molemmilla päihderiippuvuus. Ja niin edelleen.

Huomioon on otettava myös päihdeperheiden aikuiset lapset. Heillä edellisen sukupolven päihderiippuvuus saattaa vaikuttaa omaan elämään: kykyyn luoda ja ylläpitää ihmissuhteita, reagoida elämänvaiheissa tapahtuviin muutoksiin tai nykyisen ydinperheen ihmissuhteisiin ja tapaan toimia ja reagoida päihteidenkäyttöön.

Ensimmäisessä Päihteet, perhe ja läheiset -koulutuksessa pohdimme, mitä lasten pitäisi tietää vanhempiensa päihdeongelmasta ja miten asiaa voi työstää. Lapsille pitäisi kertoa heidän ikäänsä ja kehitystasoonsa sopivalla tavalla, että päihdeongelma on sairaus eikä se ole lasten vika. Pitäisi myös varmistaa, että lasten elämässä on läsnä rohkaisevia ja turvallisia aikuisia.

Pohdimme myös, mitä päihteitä käyttävien vanhempien tulisi tietää lastensa ajatuksista ja tuntemuksista liiallista päihteidenkäyttöä koskien. Vanhempien pitäisi olla tietoisia sen tuottamasta pelosta, epävarmuudesta, häpeästä, huolesta ja syyllisyydestä. Lapsilta on vaikea salata asioita: he tunnistavat merkit ja ovat varpaillaan. Lapsia vaivaa joskus myös menettämisen pelko. Menettämistä voi olla esimerkiksi kuolema tai huostaanotto.

Vanhempia lapsia saattaa vaivata ajatus, tuleeko minustakin isona päihteiden väärinkäyttäjä. Siihen pitäisi vastata kertomalla, että vaikka perimällä on vaikutusta, päihteidenkäytössä on myös opittua tapaa. Aina on mahdollisuus tehdä itse omat ratkaisunsa.

Laki velvoittaa muistamaan myös läheiset

Kun olen itse tehnyt pitkään päihdetyötä, olen nähnyt, että hoitoon hakeutuvan historiassa – edellisessä sukupolvessa tai suvussa – esiintyy usein päihdeongelmia. Lapset joutuvat altistumaan ja sopeutumaan ongelmallisiin olosuhteisiin, joita vanhempien päihteidenkäyttöön liittyy. Pahimmillaan lapsi sopeutuu niin hyvin, että hän pitää ongelmallista elämää tavanomaisena ja normaalina.

Perheen kohtaamiseen ei ole vakiintuneita keinoja perheenjäsenen hakeutuessa ensi kertaa hoitoon päihteidenkäytön takia. Usein jokin kriisi on saanut aikaan hoitoon hakeutumisen. Uudessa tilanteessa perheen muut jäsenet – sekä puoliso että varsinkin lapset – jäävät kaiken tiedon ulkopuolelle.

Yksilöhoidon traditio elää edelleen vahvana päihdetyössä: päihteidenkäyttäjä on hoitoa tarvitseva ensisijainen asiakas. Päihdehuoltolaki velvoittaa järjestämään päihdepalvelut päihteiden ongelmakäyttäjille ja heidän läheisilleen. Läheiset rinnastetaan samanarvoisiksi suhteessa avun tarpeeseen ja saamiseen. Palvelujärjestelmä ei ole kyennyt vastaamaan lain asettamaan velvoitteeseen.

Päihdeongelmasta puhutaan henkilökohtaisena ongelmana, mitä se ei useimmiten ole. Syrjäytyneinkään ongelmainen ei elä täysin erakkona vailla mitään kontakteja muihin ihmisiin. Päihdeongelma jollakin perheenjäsenellä koskettaa koko perhettä, puolisoa, lapsia, lasten sisaruksia, uusperheen lapsia ja uusia sisaruksia, isovanhempia.

Muut perheenjäsenet ovat tietämättömiä, peloissaan, kauhuissaan, syyllisiä, noloja, häpeissään, vihaisia, pettyneitä yhden perheenjäsenen päihdeongelman edessä. Aikuisen on vaikea tunnistaa ja myöntää omassa perheessä olevaa ongelmaa, ja lapselle se on vielä vaikeampaa. Lapsi on luonnostaan solidaarinen vanhemmilleen ja haluaa rakastaa heitä kaikesta huolimatta. Se tekee lapsen erityisen haavoittuvaksi ja alttiiksi. Elämän epävarmuus ja tunteiden vaihtelevuus äärestä laitaan kuluttavat pienen ihmisen sietokykyä vielä ankarammin kuin aikuisen.

Läheisille suunnattuja palveluita on saatavilla ja tarjolla vain joillakin paikkakunnilla ja joissakin yksiköissä, mutta ei kaikkialla. Erityisesti lapsille ja nuorille tarkoitettuja lähestymistapoja ei ole käytössä suunnitelmallisesti.

Kartoittajia löytyy, mutta kuka hoitaa?

Kun perhekeskeistä työtä A-klinikkasäätiössä selviteltiin, oli helppo havaita, kuinka monenlaisia kartoituksen ja selvityksen tekemiseen liittyviä välineitä ja lomakkeita on käytössä. Tuli tunne, että työskentelyyn tarvitaan valmiita malleja ja kysymyspatteristoja. Hoitoketjuissa ja erilaisissa hankkeissa olevat interventiomallit korostavat palveluohjausta. Itseäni jäi hämmästyttämään eniten, ketkä ovat niitä terapian ja pitempiaikaisen hoidon ja tuen antajia.

Psykiatrinen hoitotyö näyttää olevan samojen kysymysten äärellä kuin päihdetyö. Päihdeperheiden ja esimerkiksi skitsofreniaperheiden välillä on paljon yhtenevyyttä. Sitä löytyy niin ongelmien synnyn erilaisista taustateorioista kuin perheenjäsenten keinoista selviytyä tilanteessa.

Kokemus esimerkiksi vanhemman psyykkisestä sairastumisesta voi olla hyvin pelottava ja hämmentävä perheen lapsille. Näihin tilanteisiin on psykiatrisen hoidon puolella kehitelty interventiotapoja. Omaiset mielenterveystyön tukena ry:n organisoimat vertaistuen muodot vaikuttavat hyviltä ja toimivilta.

Leif Berg ja Ulla Suominen kirjoittavat Perheterapia-lehden artikkelissaan psykoedukaatiosta psykoosipotilaiden hoidon yhteydessä. Psykoedukaatio määritellään opetustekniikaksi, jonka tarkoituksena on antaa potilaalle ja hänen perheelleen opetusta psykoottisen sairauden luonteesta ja mahdollisesta kulusta, tarjolla olevista hoitovaihtoehdoista sekä terveydenhuollon ja kunnallisten palveluiden tarjoamista mahdollisuuksista. Tavoitteena on parantaa potilaan ja hänen perheensä ymmärrystä itse sairaudesta ja muokata heidän käyttäytymistään ja asenteitaan.

Kuinka itse jaksat?

Päihdehoidossa pitäisi aina olla valmius ottaa vastaan myös hoitoon hakeutujan läheiset. Tulotilanteessa otetaan vastaan asiakkaan lisäksi hänen saattajansa ja ollaan valmiita kuuntelemaan heidän tarinansa ja totuutensa asiakkaan kuvausten lisäksi. Tavallinen aineanamneesi-haastattelu läheisten paikalla ollen on interventio. Päihteidenkäyttöön liittyvien kysymysten esittäminen ja asiasta puhuminen neutraalisti helpottaa läheisten epätietoisuutta. Kotona päihteidenkäytöstä puhuminen on usein ollut vaikeaa.

Päihteitä käyttävän henkilön hakeutuessa hoitoon avoyksikköön, katkaisuhoitoasemalle tai kuntoutumisyksikköön olisi hyvä selvittää, kenen kanssa hän asuu ja kenen kanssa hän on päivittäin tai viikoittain keskusteluyhteydessä. Ketkä ovat hänelle läheisiä ihmisiä? Heidät pyydetään paikalle seuraavalla kerralla. Työntekijä voi perustella asiaa asiakkaalle sillä, että meillä on tällainen käytäntö.

Päihdeongelman luonne, riippuvuuden monimuotoisuus ja hoitomahdollisuudet ovat asioita, joihin liittyy tavallisten ihmisten mielessä liittyy paljon epätietoisuutta. Jokaisella päihdeongelmaisen läheisellä tulisi olla mahdollisuus esittää itseä askarruttavia kysymyksiä ammattiauttajille. Myös jokaisen läheisen oikeus on saada kuulla kysymys, kuinka itse jaksat ja miten voimme sinua auttaa.

Perhetapaamisten toivoisi olevan päihdehoidossa yhtä luonnollisia kuin yksilötapaamisten. Kaikkien paikallaolovaatimus voi olla liian vaativa, mutta työntekijä voi olla avuksi niille, jotka ovat valmiita tulemaan.

Lasten mukanaoloon liittyy monia pelkoja ja uskomuksia. Lasten kuullen ei voi puhua. Lasten kanssa ei osata puhua. Päihdeperheiden lapset ovat kuulleet kotona monenlaista puhetta, riitaa ja huutamista. Monet lapset tulevat mielellään vastaanotolle, aluksi kuunnellen aikuisten keskustelua ja myöhemmin itsekin osallistuen.

Päihteitä käyttävä asiakas ei välttämättä ole vielä valmis hoitoon. Silloin on hyvä työskennellä niiden kanssa, joilla on hoitovalmiutta, ja tarjota heille palveluja. Näitä voivat olla yksilökeskustelut, omaisille tai läheisille suunnatut ryhmät ja erikseen päihdeperheen nuorille ja lapsille tarkoitetut ryhmät. Hoito voi pelästyttää sanana. Hyviä ja kutsuvia nimiä ovat tuki- tai valmennusryhmä tai kurssi. Ne korostavat koulutuksellista puolta ja madaltavat kynnystä hakeutua saamaan tietoa ja tukea.

Lisää pontta perhetyöhön!

Perheissä näkyvät yhteiskunnan muutokset niin hyvässä kuin pahassa. Perherakenteet muuttuvat jatkuvasti, ja suomalainen perhekulttuuri saa uusia vaikutteita kansainvälistymisen myötä. Työskentely perheiden kanssa on mielenkiintoista ja alati uudistuvaa.

Olen tehnyt pitkään työtä päihdetyötä ja koko ajan hyvin perhekeskeisesti sekä toiminut perhetyön ja perheterapian kouluttajana monissa koulutusohjelmissa. Haluan vedota päihdeperheiden kanssa työskenteleviin ammattilaisiin. Kaikilla ei mene hyvin. Lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat usein yhteydessä vanhempien päihdekäyttöön. Pitäkää perheet ja läheiset tasavertaisina avuntarvitsijoina. Palveluyksiköt, antakaa mahdollisuudet tehdä työtä perheiden kanssa. Työnohjaajat, ottakaa perhenäkökulma huomioon. Perheterapeutit, ottakaa perhetyöstä innostuneita kollegoja mukaan perhetapaamisiin. Tiimit, ottakaa perhetyö kehittämisalueeksi ja hankkikaa tiimille perhetyön osaamista. Perheet tarvitsevat apua, tukea, terapiaa, toimivaa vuorovaikutusta, yhdessä tekemistä ja yhteistä yrittämistä vaikeuksien voittamiseen.

LÄHTEET:

Leif Berg & Ulla Suominen: Koulutuksellinen perhetyö. Perheterapia 4/2000.
Rauno Mäkelä, Marja Hannula, Arto Kajantola, Teijo Kurki, Hannele Levo, Harri Mäkelä & Eija Ruokonen: Perhekeskeinen työ A-klinikkasäätiöllä – Kehittämisprosessi 2005–2006. Monistesarja nro 54, A-klinikkasäätiö 2006. Myös internetissä: www.a-klinikka.fi/julkaisut/verkkojulkaisut > Monistesarja.

Marja Hannula on erityistason perheterapeutti ja työskentelee kouluttajana ja työnohjaajana Kymen A-klinikkatoimessa.

Tiimin sisällysluettelo