Kouvolan päiväkeskuksessa sovitaan saman katon alle

Kouvolan päiväkeskus perustettiin vuonna 1998 aika tyypilliseksi päiväkeskukseksi. Se oli suunnattu syrjäytyneille ja syrjäytymisvaarassa oleville alkoholiongelmaisille. Tarjolla oli ruokailumahdollisuus, suihku ja pyykkikone. Päiväkeskusta vetämään oli palkattu Leila Heinonen, joka ensimmäisenä aukiolopäivänä astui ovesta sisään yhtä jalkaa ensimmäisen asiakkaan kanssa.

Ensimmäisenä päivänä laitoin ruuaksi makaronilaatikkoa.

– Se oli sokkeloinen peruskunnossa oleva tila, jota ruvettiin sisustamaan asiakkaiden kanssa yhdessä. Tavaraa haalittiin ja kerjättiin sieltä täältä. Ensimmäisenä päivänä laitoin ruuaksi makaronilaatikkoa.Siitä tuli sen verran rahaa, että saatiin ostettua seuraavan päivän ruokatarpeet, hän muistelee.

Ensimmäisen päivän jälkeen ruokailusta saadut tulot ovat kattaneet sen kulut.

Päiväkeskuksessa elettiin rauhaisaa elämää. Vietettiin aikaa yhdessä, pelattiin biljardia, heitettiin dartsia, hoidettiin arkisia asioita, käytiin retkillä. Neljän ensimmäisen asiakkaan päihdekäytöstä johtuvien terveys- ja sosiaalipalvelujen käyttö kartoitettiin. Kun sama tehtiin vuoden päästä uudelleen, huomattiin, että rahaa oli säästynyt 71 000 markkaa. Se oli perustelu, jolla Kouvolan kaupunki saatiin vakuutettua päiväkeskuksen toiminnan vakiinnuttamisesta.

Ymmällään olosta yhteisymmärrykseen

Vuosina 2003–2004 Leila Heinonen veti elämänhallinnan ryhmää ensimmäisille korvaushoidossa oleville. He alkoivat löytää tiensä päiväkeskukseen ja toivat sinne myös omia tuttujaan. Porukkaan kuului niin korvaushoitoon jonottavia kuin aktiivikäyttäjiä.

Meno päiväkeskuksessa mullistui. Päiväkeskukseen ei edes pitäisi päästä sisään kuin nollapromilleissa. Nyt jälkeenpäin Heinonen ajattelee, että yhteisymmärrys löytyi, kun hän tunnusti olevansa ymmällään ja tietämätön.

Yksikin sanoi, että olin kuivilla silloin, kun laitoit minut pois.

– Nuoret rupesivat kertomaan. Yksikin sanoi, että olin kuivilla silloin, kun olin huonossa kunnossa ja laitoit minut pois. Tunnustin, etten minä tiennyt. Sanoin, että kompromissi pitäisi löytää. En halua käännyttää teitä pois, kun olette huonossa kunnossa, mutta en myöskään halua, että hihhuilette täällä pöllyssä.

Kyse ihmisistä, ei ongelmista

Seuraavaksi nousi takajaloilleen vanha kaarti. Ensireaktio oli, että päiväkeskukseen ei tulla, jos siellä on nuoria huumeidenkäyttäjiä. Osa jäikin pois. Jonkin aikaa yksi porukka vietti päiväkeskuksessa aamu- ja toinen iltapäivän. Vähitellen porukat alkoivat sekoittua. Päiväkeskuksen vastaava toimi taas diplomaattina.

– Yritin sanoa, että nyt ei ole aineesta kyse vaan riippuvuudesta. Eikö silloin ovet ole auki kaikille? Ei A-klinikkakaan valikoi. Enkä minäkään olisi halunnut mennä siihen valikointiin, että sinä saat tulla tuon riippuvuuden kanssa, mutta sinä et tuon toisen kanssa. Se alkoi toimia. En tiedä, olisiko siinä ollut sen kummempaa ihmettä.

Hyväksyntä oli tärkeää, hän miettii.

– Ihmisistä on kyse, ei ongelmista. Hyväksyin molemmat ryhmät. Koetin toimia niin, että päiväkeskukseen olisi ollut mahdottoman matala kynnys tulla. Ei kritisoida eikä moralisoida, joskin promillet kyllä kontrolloidaan. Kun joku tulee retkahduksen jälkeen, voi vain todeta, että kiva, kun olet siinä.

Yhteiselo ei ole muuttunut mitenkään kitkattomaksi. Vanhempi polvi kontrolloi nuoria. Sitä, miten henkilökunta reagoi tilanteisiin, seurataan tarkkaan. Puuttua pitää matalammalla kynnyksellä kuin normaalisti.

Elämän koko kirjo

Työ päiväkeskuksessa oli omiaan avartamaan kuvaa päihdeongelmista. Asiakkaat olivat miehiä ja heille leimaa antavaa oli yksinäisyys. Kun heidän sosiaalisia suhteitaan kartoitettiin, eräs mies ei osannut nimetä kuin kissan. Oli toinen mies, joka sisar oli tehnyt itsemurhan, eikä sitä ollut koskaan käsitelty. Hän ei ollut pystynyt käymään edes haudalla.

Ihmiset tulevat niin lähelle omine asioineen ja yksinäisyyksineen.

– Ihmiset tulevat päiväkeskukseen päihdeongelman takia. Mutta se jotenkin syrjäytyi taka-alalle, ja esiin nousivat muut asiat. Koko elämän kirjo. Ikävä kyllä päihdeongelmaisilla ihmisillä se ei ole mukavaa kuultavaa. Ihmiset tulevat niin lähelle omine asioineen ja yksinäisyyksineen.

Leila Heinonen jäi eläkkeelle tämän vuoden alusta lukien. Hänen tilalleen päiväkeskuksen vastaavaksi ohjaajaksi tuli Jani Korpela. Päiväkeskuksessa käy edelleen ihmisiä sekä alkoholi- että huumetaustoista. Aktiivikävijöitä on parikymmentä ja käyntejä oli viime vuonna yli 4 000.

Heinonen kehuu työpaikkaansa siitä, että siellä on annettu mahdollisuus toteuttaa ideoitaan monipuolisesti. Hän on toteuttanut itseään päiväkeskuksessa paitsi taloutta ja sosiaalisia suhteita hoitamalla, myös korjaamalla vaatteita ompelukoneella ja leikkaamalla hiuksia.

– Opinkin leikkaamaan myös saksilla, enkä vain koneella. Päiväkeskuksessa oli opetuspäitä riittävästi. Se oli hauskaa, hän nauraa.

Leila Heinonen on koulutukseltaan suurtalousemäntä ja sosiaalikasvattaja, Jani Korpela taas suurtalouskokki ja lähihoitaja. Uusi vastaava kertoo viihtyneensä työssään hyvin, vaikka yhtä hänestä ei saa: äitihahmoa.

– No, olen ajatellut, että teen tätä hommaa omalla tavallani.

Kouvolan päiväkeskus sijaitsee samassa talossa A-klinikan, Vinkin ja A-killan kanssa. Se on paikka, jossa viihdytään selvin päin. (Kuva: Jani Korpela)