21. Päihdetiedotusseminaari: Päihteet ja väkivalta
7. - 10.9.2006
Häckers Kurhotel
Bad Ems, Etelä-Saksa
Media Seminar - Information in English
Toimittajille ja päihde- sekä kriminaalityön tiedottajille suunnattu perinteinen Päihdetiedotusseminaari järjestetään syksyllä Bad Emsin idyllisessä kylpyläkaupungissa Etelä-Saksassa 7-10.9.2006. Mukaan on kutsuttu myös saksalaistoimittajia. Seminaarin aihepiirinä on Päihteet ja väkivalta ja näkökulmina mm. katuväkivalta, vankilat, väkivalta huumemarkkinoilla, ja perheväkivalta eri muodoissaan. Alustajina on alan huippuasiantuntijoita sekä Suomesta että Saksasta. Iltaohjelmaan kuuluu mm. Reinin ja Moselin syysjuhlien jokiristeily ja tutustuminen alueen viininviljelykseen. Seminaarissa on tarjolla koulutuksen lisäksi paljon jutuntekoaineksia. Seminaarissa jaetaan vuoden 2006 päihdetiedotuspalkinto.
Esitykset pidetään ensimmäisenä seminaaripäivänä englanniksi ja toisena päivänä suomeksi.
Järjestäjinä ja tukijoina: A-klinikkasäätiö, Alko, Alkoholi- ja huumetutkijain seura ry, Helsingin Diakonissalaitos, Elämä on parasta huumetta ry, Kriminaalihuollon tukisäätiö, Lääketieteen toimittajat ry, oikeusministeriö, Terveys ry ja Suomen tiedetoimittajain liitto. Saksalainen yhteistyökumppani on Katholische Fachhochschule NW Kölnistä.
Kustannukset: Osallistumismaksu on 480 euroa. Se kattaa luento- ja vierailuohjelman, lennot, bussikuljetukset perillä ja täyshoidon yhden hengen huoneissa. Free lance -toimittajille on muutamia alennuspaikkoja. 15.8.2006 jälkeen tehdyt muutokset ja peruutukset aiheuttavat lisäkuluja, jotka peritään osanottajilta.
Hakuaikaa seminaariin on jatkettu 15.8.2006 saakka. Haku sp-osoitteeseen tiedotus@a-klinikka.fi.
Lisätietoja: Teuvo Peltoniemi, puh. +358 400 412 838, ja Kirsi Utoslahti, puh. +358 9 622 0290, etunimi.sukunimi@a-klinikka.fi.
Katholische Fachhochschule NW - www.addiction.de
Bad Ems - www.bad-ems.info
Häckers Kurhotel - www.haeckers-kurhotel.de
OHJELMA
To 7.9.2006
14.35 Lähtö Helsingistä (lento Germanwings 4U0284)
16.05 Saapuminen Köln/Bonn
16.40 Bussikuljetus hotelliin
Huoneiden vastaanotto
17.30 Tervetuliaistilaisuus, seminaarin ja osallistujien esittely
Tiedotuspäällikkö Teuvo Peltoniemi, A-klinikkasäätiö
19.00 Illallinen hotellissa
Illallisen aikana tervehdys: Bad Emsin kaupunginjohtaja Josef Oster
Pe/Fri 8.9.2006
7.00-9.00 Aamiainen/Breakfast
7.00-9.00 Mahdollisuus kylpyläosaston käyttöön/Spa open
9.00 Official opening of the seminar
Chief information officer Teuvo Peltoniemi, A-Clinic Foundation,
Professor Michael Klein, Katholische Fachhochschule NW,
Criminal director, Dr. Klaus Welter, Ministry of the Interiour and Sports Rheinland-Pfalz, Mainz
Dipl.-Kfm. Asmus Link, President, Deutsch-Finnische Gesellschaft e.V., Detmond
INTRODUCTION TO THE THEME: ALCOHOL, DRUGS & VIOLENCE
Chair: chief information officer Teuvo Peltoniemi
9.30 Alcohol, drugs & violence: an overview
Professor Michael Klein, Katholische Fachhochschule NW
10.00 Association of alcohol and drug abuse and violence among prisoners
Medical director Hannu Lauerma, Psychiatric Hospital for Prisoners, Turku
10.30 Coffee break
11.00 Offenders with addiction problems in forensic psychiatry in Germany
Dr. Norbert Schalast, Institut für Forensische Psychiatrie, Essen
11.30 Alcohol, drugs and violence in the police practise
Chief police inspector Mikko Lampikoski, Ministry of Interior
12.00 Alcohol & violence issues in the aftercare for released prisoners
Project manager Maarit Suomela, Probation Foundation Finland
12.30 Lunch
ALCOHOL, VIOLENCE & FAMILY
Chair: professor Michael Klein
13.30 Women, violence and substance abuse
Researcher Ghitta Weizmann-Henelius, Vanha Vaasa Hospital
14.00 Youth, violence, substance abuse and mental health
MD Eila Sailas, Helsinki University Hospital
14.30 Alcohol, drugs and family violence
Medical director Rauno Mäkelä, A-Clinic Foundation
15.00 Children, alcohol and violence: a Daphne project
Chief information officer Teuvo Peltoniemi & Project coordinator Antti Järventaus, A-Clinic Foundation
15.30 Treatment of violent male alcoholic patients
Dr. Johannes Lindenmeyer, Director of Salus Klinik Lindow
16.00 Coffee break
17.00 Bus for visit to Obernhof Vineyard
20.00 Dinner at the hotel
La 9.9.2006
7.00-9.00 Aamiainen ja mahdollisuus kylpyläosaston käyttöön
PÄIHTEET JA VÄKIVALTA: ONGELMIA JA TOIMENPITEITÄ
Puheenjohtaja: toiminnanjohtaja Kari Vuorinen, Elämä on parasta huumetta ry
9.30 Alkoholin ostaminen alaikäisille väkivaltana
Tutkimusprofessori Salme Ahlström, Stakes
10.00 Vuoden 2004 veromuutos ja väkivalta
Erikoistutkija Esa Österberg, Stakes
10.30 Väkivalta huumemarkkinoilla
Tutkija Jussi Perälä, Alkoholitutkimussäätiö
11.00 Väkivalta päihdetyössä
Johtaja Kirsti Aalto & lääkäri Kaarlo Simojoki, Espoon A-klinikka
11.30 Kahvi
12.00 Liikenne, päihteet ja väkivalta
Toimitusjohtaja Martti Mäki, Terveys ry
12.30 Päihteet, väkivalta ja tiedotusvälineet
Toimittaja Teuvo Arolainen, Helsingin Sanomat
13.00 Lounas
Puheenjohtaja: tutkimusprofessori Salme Ahlström
14.00 Väkivallan torjuntaohjelma Suomessa
Erikoistutkija Minna Piispa, Rikoksentorjuntaneuvosto
14.30 Päihteiden ja väkivallan vastustusohjelmat EU:ssa
Erikoisasiantuntija Timo Jetsu, European Commission, DG Justice and Home Affairs
15.00 Vuoden 2006 Päihdetiedotuspalkinnon jako
Professori Lasse Murto & tiedotuspäällikkö Teuvo Peltoniemi, A-klinikkasäätiö
16.00 Lähtö bussilla hotellilta jokiristeilylle (Rhine in flames -juhla)
17.00 Jokiristeily Koblenz-Oberwesel (kevyt illallinen laivalla)
23.40 Bussi takaisin hotellille
Su 10.9.2006
7.00-8.00 Aamiainen
8.00 Bussi lentokentälle
10.45 Lähtö Kölnistä (lento Germanwings 4U0284)
14.05 Saapuminen Helsinki-Vantaalle
Seminaarin alustukset: www.a-klinikka.fi/ajankohtaista/pts_alustukset06.html.
