Puhujat

Päihdetiedotusseminaari 2015

Charlotta Grönberg

Ongelmapelaajien erityisohjaaja Charlotta Grönberg on työskennellyt yli neljä vuotta Peluurin asiakastyössä. Hän innostuu työnsä tuomista haasteista ja onnistumisen kokemuksista yhä uudelleen. Grönberg on erityisen kiinnostunut pelaamisesta ongelmallisena tunteidensäätelyn muotona.

Koko Hubara työskentelee projektikoordinaattorina A-klinikkasäätiön Varjomaailma-verkkopalvelussa. Työssään hän käyttää sosiaalista mediaa lastensuojelun sosiaalityön työkaluna. Tällä hetkellä hän on erityisen kiinnostunut pian uudistuvasta nuorisolaista ja odottaa innolla, miten netissä tehtävä työ tulee näkymään lainkohdissa, joissa terävöitetään nuorten osallisuutta ja kuulemista sekä etsivää työtä.

Koko Hubara

Sininauha-organisaation johtaja Aarne Kiviniemi toimi evl-kirkon ulkosuomalaistyössä Saksassa vuosina 1998–2003. Ulkosuomalaisuuteen liittyvät sosiaaliset kysymykset muun muassa Espanjan Aurinkorannikolla tulivat hänelle tutuiksi. Kiviniemeä kiinnostavat seminaarissa myös rahapelaamisen haitat.

Aarne Kiviniemi

Jenni Kämppi

Jenni Kämppi on sosiaalityöntekijä ja teologi, jolla on 15 vuoden kokemus etenkin lastensuojelusta, nuorten kanssa tehtävästä sosiaalityöstä sekä peliongelmaisten neuvonnasta. Peluurin kehittämispäällikkönä työskentelevä Kämppi tuo seminaariin viimeisimpiä tutkimus- ja kehittämistuloksia pelihaittakentältä.

Sosiologi, VTM Aino Majava työskentelee A-klinikkasäätiön viestintäpäällikkönä ja päihdetyön erikoislehden Tiimin päätoimittajana. Häntä kiinnostavat tällä hetkellä muun muassa digipelaamisen haitat ja riippuvuuden käsitteen käyttö arkikielessä. Majavalla on taustaa muuntohuumeita tutkivissa EU-hankkeissa ja hän toimii Nopean huumetiedon ammattilaisringin Nopsan puheenjohtajana.

Aino Majava

Kansanedustaja (sd) Merja Mäkisalo-Ropponen tuntee hyvin Espanjan Aurinkorannikon. Hänelle on tärkeää, että siellä oleskelevat suomalaiset saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut. Muistiliiton puheenjohtajana toimiva Mäkisalo-Ropponen nostaa seminaarissa esille etenkin aivo- ja muistiterveyden kysymyksiä.

Merja Mäkisalo-Ropponen

Antti Pekkarinen

YTM Antti Pekkarinen on kymmenen vuotta Aurinkorannikolla toiminut monialayrittäjä. Hän toimii päätoimittajana Kaupunkilehti Fuengirola.fi:ssä ja pyörittää muutamaa ravintolaa ja saunaa Fuengirolassa. Pekkarinen on toinen pääosakas myös suomalaisessa palvelukeskus Centro Finlandiassa.

Tietokirjailija ja tutkija, valtiotieteiden lisensiaatti Teuvo Peltoniemi toimi parikymmentä vuotta A-klinikkasäätiössä viestintäjohtajana ja päätoimittajana. Hän oli aktiivisesti mukana EU:n ja Euroopan neuvoston päihdetyössä. Tutkimuksissaan hän on käsitellyt päihteiden ja väkivallan lisäksi muun muassa siirtolaisuutta Espanjassa. Peltoniemi on viettänyt talvikuukausia Aurinkorannikolla ja nostanut aktiivisesti esille alueen suomalaisväestön päihdeongelmia ja hoidon tarvetta.

Teuvo Peltoniemi

Sairaanhoitaja Sanna Ranta haluaa tuottaa helpommin saatavilla olevia hoito- ja kuntoutusmuotoja ihmisille. Mitä ihminen päihteiden avulla yrittää hoitaa? Onko vaiva aito ja oikea mutta lääke väärä? Ranta on luonut tehtäviä verkkoavusteiseen kuntoutusohjelmaan, joka kuljettaa muutokseen ja huolehtii, että ihminen tulee kohdatuksi. Ranta vastaa kysymyksiin kognitiivisen psykoterapian asiantuntijana.

Sairaanhoitaja Sanna Ranta

Kaarlo Simojoki

A-klinikkasäätiön johtava ylilääkäri, lääketieteen tohtori Kaarlo Simojokea askarruttaa päihdepalveluiden tila lyhytnäköisen budjettikurin ajalla. Hän tarkastelee sosiaali- ja terveysrakenteiden uudistamisen vaikutuksia laajasti. Simojoki tuntee riippuvuuksien kaventavan vaikutuksen ihmisten arjessa. Hän on tutkinut muun muassa asiakkaiden sitoutumista korvaushoitoon.

Kirjailija-journalisti, terapeutti Anja Snellman tuo seminaariin myönteisiä kokemuksia voimaannuttavasta kirjoittamisesta terapiatyössä korvaushoitoasiakkaiden kanssa. Hän uskoo kielen ja dialogin voimaan terapeuttisessa keskustelussa: on väliä, miten asiakkaille, asiakkaista ja asiakkaiden kanssa puhutaan. Seminaarissa pohditaan päihdeasioiden sanoittamista ja kuljetaan korvaushoitoasiakkaan mukana terapiapolulla.

Anja Snellman

Leena Sokolowski työskentelee vastuullisuusasiantuntijana Alko Oy:n viestintä- ja vastuullisuusyksikössä. Hän koordinoi toimia, joita Alko tekee alkoholihaittojen ehkäisemiseksi. Viisi vuotta toteutettu Lasten seurassa -ohjelma on tukenut Lasisen lapsuuden teemoja. Käynnisteillä on vastuullisuusohjelma Työelämä ja alkoholihaitat. Se perustuu järjestöyhteistyöhön. Erityinen kiinnostuksen kohde Sokolowskilla on viestin perille saaminen.

Anja Snellman

Dokumenttiohjaaja Lucía Pérez do Souto ja kuvajournalisti Javier Corso ovat haastatelleet suomalaisia vuosien ajan tarkoituksena löytää syitä maan alkoholiongelmien takana. Kertooko juominen ehkä kaamosmasennuksesta? Voisiko suomalaisten juomatapoja muuttaa? Corson ja de Souton audiovisuaalinen ja valokuvaprojekti "Fishshot" on saanut tunnustukset Clic 2014 Scholarship Young Photojournalism ja Beca Clic 2014 de Fotoperiodismo Joven.

Javier Corso ja Lucía Pérez do Souto

Osis

YTM Helena Virokannas ja sosionomi-lähihoitaja Liisa Osolanus ovat neljän vuoden ajan kehittäneet huumeiden käyttäjien vertaistoimintaa Osis-hankkeessa. Kuka on sopiva vertaiseksi, kenen ehdoilla toimitaan? Voiko samaan aikaan olla ammattilaisen rinnalla toimiva vertainen ja korvaushoidossa oleva asiakas? Heikompikuntoisten päihdemaailmassa elävien ihmisten mukaanottaminen on kiinnostava aihe, johon seminaarissa näkökulmansa tuovat myös vertaistoimijat Jane Toija ja Tuija Siera.

Katia Westerdahl

Óle-lehden päätoimittaja, kaupunginvaltuutettu Katia Westerdahl tuntee Fuengirolan ulkomaalaistyön. Miten sujuu espanjalaisten ja eri ulkomaalaisryhmien yhteiselämä? Aurinkorannikon ensimmäisenä suomalaisena lehtenä vuonna 1985 aloittaneen Óle:n lukijakuntaa ovat alueen suomalaiset, joita on arvioitu olevan 10–20 000. Arviolta viidesosa heistä asuu Espanjassa ympäri vuoden.

Päivitetty 7.5.2015