Nuortenlinkki

Nuortenlinkki on Päihdelinkin sisarsivusto, joka on suunnattu erityisesti nuorille. Nuortenlinkki-verkkopalvelun tavoitteena on vahvistaa nuorten elämänhallintaa ja ennaltaehkäistä riippuvuuksista koituvia haittoja tarjoamalla tietoa, tukea, itsearvioinnin työkaluja ja anonyymiä neuvontaa päihteisiin ja mielenterveyteen, mutta myös esimerkiksi itsenäistymiseen, pelaamiseen ja kiusaamiseen liittyen.  

Nuortenlinkki lisää tietoa nuorten keskuudessa sekä osallistaa nuoria pohtimaan ja tunnistamaan ongelmakäytön haittoja sekä muita hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Keskeisenä tavoitteena on rohkaista nuoria itseään tuottamaan sisältöä sivustolle esimerkiksi tarinoiden ja vlogien muodossa. Nuorten tuottaman sisällön on todettu toimivan vertaistukena muille samassa tilanteessa oleville nuorille. 

Hankkeessa hyödynnetään erilaisia verkkoympäristön työskentelytapoja ja kehitetään näitä eteenpäin. Myös sosiaalisen median kanavia on hyödynnetty laaja-alaisesti julkaisusta lähtien.

Tulevia kehityskohteita ovat erityisesti tiedon pelillistäminen sekä sisällön monipuolistaminen, minkä myötä palvelu tarjoaa jatkossakin mielenkiintoista ja hyödyllistä sisältöä niin nuorille kuin esimerkiksi opetussuunnitelmaan kirjatun päihdekasvatuksen tueksi.

Nuortenlinkkiin

www.nuortenlinkki.fi