OK-hanke

Opioidikorvaushoidossa olevien sosiaalisen osallisuuden vahvistamisen kehittämishankkeessa (OK-hanke) etsitään osallisuutta lisääviä toimintamalleja ja vertaistyön muotoja.

Tavoitteena on edistää opioidikorvaushoidossa olevien osallisuutta eri tavoin: vertais- ja kokemusasiantuntijatoimintaa, yhteisöllisiä työmuotoja, työ- ja toimintavalmiuksien lisäämistä sekä opinto- ja työllistymispolkuja. Toimiviksi osoittautuneet hyvät käytännöt kootaan ja jaetaan korvaushoidon toimijoille.

Kolmivuotinen valtakunnallinen hanke toteutetaan vuosina 2016–2019. Hankkeessa ovat mukana A-klinikkasäätiö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy, Sovatek-säätiö, Tukikohta ry ja Kirkkopalvelut ry:n Seurakuntaopisto. A-klinikkasäätiö vastaa hankkeen koordinoinnista. 

Hankkeen rahoitus tulee Euroopan sosiaalirahaston Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 – Suomen rakennerahasto-ohjelmasta toimintalinjalta 5 (Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta). OK-hanke toteuttaa erityistavoitetta 10.1: "Työelämän ulkopuolella olevien työ- ja toimintakyvyn parantaminen: heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevat". Rahoitusta hallinnoi sosiaali- ja terveysministeriö.

Lisätietoja

www.okhanke.fi

hankepäällikkö Irina Köntti, A-klinikkasäätiö, irina.kontti(at)a-klinikka.fi, puh. 050 308 7838

Seuraa hankkeen ajankohtaisia asioita Facebookissa, TwitterissäInstagramissa ja Innokylässä