A-klinikka Oy aloittaa muutosneuvottelut

A-klinikan logo

A-klinikka Oy aloittaa hallintoa, johtoa, tukitoimintoja sekä yksityis- ja yritysasiakkaita palvelevaa Pohjoisklinikkaa koskevat muutosneuvottelut tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Neuvottelujen tavoitteena ovat kustannussäästöt hallinnossa sekä nykyisen toiminnan tehostaminen. Neuvottelujen piirissä on noin 30 henkilöä.

Sote-palveluiden järjestäytyminen hyvinvointialueilla vaikuttaa A-klinikan toimintaympäristöön ja liiketoimintaan. 

”Hallinnollisen toimintamme uudelleenorganisointi vastaa markkinatilanteeseen ja saa aikaan tarvittavia säästöjä kahden tappiollisen vuoden jälkeen”, sanoo A-klinikka Oy:n vt. toimitusjohtaja Hannu Jouhki. 

A-klinikka Oy tavoittelee muutosneuvotteluilla noin yhden miljoonan euron säästöjä, joiden arvioidaan toteutuvan vuoden sisällä. Muutosneuvottelut päättyvät kesäkuun loppuun mennessä ja ne voivat johtaa enintään 15 työntekijän irtisanomiseen tai työtehtävien muuttumiseen.

Muutosneuvottelut eivät koske muuta yhtiön palveluliiketoimintaa kuin Pohjoisklinikkaa.

A-klinikka Oy:n liikevaihto viime vuonna oli 35,1 miljoonaa ja tulos -1,7 milj. (33,4 milj. ja -1,2 milj. vuonna 2021). Yhtiössä työskentelee yhteensä noin 500 henkilöä kolmellatoista eri paikkakunnalla ympäri Suomen.

Lisätiedot 
Vt. toimitusjohtaja Hannu Jouhki 
p. 040 6690 519
[email protected]