Päihdesairaalaan uusi palvelupäällikkö – Mikko Utecht aloittaa 10.5.

A-klinikka Oy:n Päihdesairaalan uusi palvelupäällikkö Mikko Utecht aloittaa tehtävässään 10. toukokuuta.
Vuonna 1951 perustettu Päihdesairaala on erikoistunut päihde- ja mielenterveysongelmien hoitoon. Päihdesairaalan pitkäaikainen päällikkö Eija Ruokonen siirtyy eläkkeelle tulevana kesänä ja Mikko Utecht jatkaa sairaalan luotsaamista.
”Utechtilla on kokemusta palveluiden kehittämisestä julkiselle sektorille ja hän lisää entisestään yhtiön liiketoimintaosaamista. Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä lainsäädännön uudistusten myötä elämme muutoksen aikaa, ja tehtävämme on auttaa entistä paremmin hyvinvointialueita vastaamaan alueensa asukkaiden päihdepalveluiden tarpeeseen”, sanoo A-klinikka Oy:n palvelujohtaja Suvi Salonen.
”Valitettavasti päihdepalveluiden tarve ei ole vähentynyt. Päihdesairaalan kaltaista toimijaa tarvitaan vastaamaan erityisesti hyvin haastavista päihdeongelmista kärsivien potilaiden hoidontarpeeseen”, Suvi Salonen jatkaa.
Järvenpäässä sijaitsevan Päihdesairaalan palveluihin sisältyvät vieroitushoito sekä kuntouttava laitoshoito yksilöille ja perheille. Päihdesairaala palvelee kaikkia hyvinvointialueita.