Skarppina kassalla -kampanjan tulokset - Alaikäisten alkoholinostoyritykset pysyneet alhaisella tasolla Hämeenlinnan seudulla

Skarppina kassalla -kampanja on osa Hämeenlinnan seudulle vakiintunutta Pakka-toimintaa, joka on tutkitusti tehokasta päihdehaittojen yhteisölähtöistä ehkäisyä. Pakka-toiminnassa paikalliset elinkeinoharjoittajat yhdistävät voimansa viranomaisten kanssa päihdehaittojen ennaltaehkäisemiseksi. Skarppina kassalla -kampanja muistuttaa ikärajoista ja aikuisten vastuusta sekä kehittää yritysten omavalvontaa. Tuorein kampanjan toteutettiin alueella 23.-29.4.2018.

Yrityksissä kerättiin viikon ajan tietoja henkilöpapereiden kysymisestä alkoholi-, tupakka- ja nikotiinituotteiden oston yhteydessä. Tietoja kerättiin myös pelioston yhteydessä, koskien Veikkauksen raha-automaatteja sekä arpa- ja kuponkipelejä. Tänä vuonna kampanjassa kiinnitettiin ensimmäistä kertaa huomiota myös digipelien ikärajavalvontaan.

Hämeenlinnan seudulla toteutetun Skarppina kassalla -kampanjaviikon aikana kerätyt omavalvonnan tulokset palautti 21 yritystä. Viikon aikana asiakkaita pyydettiin esittämään henkilöpaperit tuloksensa jättäneissä yrityksissä 3401 kertaa. Kassojen aktiivisuus papereiden kysymiseen on pysynyt kohtuullisen hyvällä tasolla. Papereiden kysymistä on tukenut yrittäjien ja kauppaketjujen aktiivinen ja kannustava asenne ikärajavalvontaan. 

Pitkäjänteinen työ tuottaa tulosta, sillä vaikka papereiden kysymisen määrä on kasvanut, ovat alaikäisten alkoholin ostoyritykset pysyneet alhaisella tasolla. Alaikäinen yritti ostaa alkoholia 18 kertaa kampanjaviikon aikana. Tupakka- ja nikotiinituotteiden ostoyrityksiä jäi haaviin enenevästi, tänä vuonna 15 kertaa. Rahapeliasiakas oli alaikäinen automaatilla 118 kertaa ja arpa- tai kuponkipelin ostotilanteessa 62 kertaa. Digipelien ostotilanteessa paperit kysyttiin kahdesti, ikä kuitenkin riitti asiakkaalla oston tekemiseen.

Tupakkatuotteiden välitysepäilyjä ei herännyt. Alkoholia kieltäydyttiin myymästä päihtymyksen tai häiritsevän käyttäytymisen vuoksi 18 kertaa viikon aikana. Ikärajavalvonnan haaviin ei jäänyt tänä vuonna myöskään alkoholin välitysepäilyjä. Kouluterveyskyselyn perusteella on saatu kuitenkin näyttöä, että alaikäiset nuoret saavat edelleen alkoholia täysi-ikäisiltä ystäviltään, sisaruksilta, vanhemmilta tai muilta aikuisilta. Alkoholin välittäminen alaikäiselle on aina rikos eikä alkoholin tulisi kuulua alaikäisten elämään.

Päivittäistavarakauppa ry ohjeistaa kysymään paperit jokaiselta alle 30-vuotiaalta vaikuttavalta asiakkaalta. Veikkauksen ohjeistus papereiden kysymiselle on 23 vuotta. Toimiva ikärajavalvonta on merkittävä osa myyjien ammattitaitoa. Vastuullinen vähittäismyynti, toimiva viranomaisvalvonta ja monialainen yhteistyö seudulla luovat perustan ehkäisevälle päihdetyölle sekä vastuulliselle päihdekulttuurille. Omavalvontasuunnitelma on vastuullisen yritystoiminnan perusta ja alkoholilakiuudistuksen myötä myös lakisääteinen velvollisuus. Laki tukee myös ehkäisevää päihdetyötä. Myynnin säätelyllä laissa ja asetuksissa tartutaan ennaltaehkäisevästi alkoholista, rahapelaamisesta, tupakka- ja nikotiinituotteista aiheutuviin haittoihin, joita aiheutuu sekä käyttäjälle itselleen, mutta myös läheisille. Päihdehaitoista seuraa kallis lasku sekä inhimillisesti että yhteiskunnan tasolla. Ehkäisevä työ tarvitseekin yhteistä otetta. ”Aktiivinen ote yrityksissä on tärkeä viesti kuluttajille siitä, että ikärajoilla on merkitystä,” painottaa ehkäisevän päihdetyön koordinaattori Paula Meskanen.

Lisätietoa

Koordinaattori Paula Meskanen, Ehkäisevä päihdetyö, A-klinikka Oy 
p. 050 5921 455, paula.meskanen@a-klinikka.fi

A-klinikka Oy:n Ehkäisevä päihdetyö koordinoi Hämeenlinnan seudulla Pakka-toimintaa, jossa vähittäismyynnin yhteistyössä ovat mukana paikallisten elinkeinotoimijoiden lisäksi Aluehallintovirasto (AVI), Poliisi, Veikkaus sekä taustatukena Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).