
Previct Alcohol toimii lastensuojelun apuna tilanteissa, joissa vanhemmalla on alkoholiin liittyviä ongelmia. Palvelua voi hyödyntää yhdessä päihdetyöntekijän kanssa.
Previctin avulla vanhemman alkoholinkäyttöä voidaan seurata luotettavasti etänä. Palvelu tarjoaa asiakkaalle tukea ja kertoo työntekijälle, jos perheen tilanteeseen on tarpeellista puuttua.
Previctiä käytetään aina ammattilaisen tarjoaman hoidon tai palvelun rinnalla. Se antaa yksityiskohtaista, helposti tulkittavaa tietoa asiakkaan voinnista, mikä mahdollistaa koko perheen tukemisen uudella tavalla.
Yhden asiakkaan kohdalla puhallukset vahvistivat asiakkaan olleen raittiina. Toisen asiakkaan kohdalla perheen tilanne tuli päihteiden osalta näkyväksi. Todellinen tilanne saatiin keskusteluun ja lastensuojelu pystyi tekemään ratkaisuja sen pohjalta. – Palaute Euran kunnasta
Previct helpottaa ja tehostaa lastensuojelun työtä
Asiakkaan käytössä on Previctin puhelinsovellus ja taskukokoinen alkometri. Puhallustestin aikana puhelimella otettava kuva todistaa puhaltajan henkilöllisyyden. Työntekijä näkee verkkopalvelussa yhdellä silmäyksellä kaikkien asiakkaidensa tilanteen.
Lastensuojelun työtä helpottaa, kun asiakas pystyy tekemään puhallustestit itsenäisesti paikasta riippumatta. Työntekijä voi kannustaa ja rohkaista asiakasta onnistumisissa. Lisäksi Previctin avulla voi tunnistaa, jos riski juomisen aloittamiseen kasvaa.
Kokemuksia Previctistä
Sodankylän perhekeskuksessa kiinnostuttiin Previctistä ja nähtiin heti sen hyödyt haastavissa lastensuojelutilanteissa. Katso videolta sosiaalityön johtaja Kati Aikion mietteitä aiheesta.
Previctin avulla tiivistät yhteydenpitoa asiakkaan kanssa helpolla tavalla. Palvelu mahdollistaa esimerkiksi intensiivisen seurantajakson, jos asiakkaan tilanteesta on epävarmuutta. Useimmiten Previct myös lisää motivaatiota raittiina pysymiseen.
Asiakkaalle Previct tarjoaa vapautta, yksityisyyttä ja mukana arjessa kulkevan tuen. Palvelu mahdollistaa raittiuden osoittamisen luotettavasti, jolloin esimerkiksi tapaamiset lapsen kanssa ovat mahdollisia. Lisäksi vastaanotolla voidaan keskittyä muihin perheelle merkityksellisiin asioihin, kun tilanne alkoholinkäyttöön liittyen on selvillä.
Eräs äiti halusi vielä hoitojakson jälkeenkin käyttää Previctiä, koska sen avulla hän pystyi osoittamaan raittiutensa, eikä hänen vanhemmuuttaan jatkuvasti kyseenalaistettu. – Palaute Ruotsin Trolhättanista
Kiinnostuitko?
Ota yhteyttä myyntiimme, niin kerromme lisää Previctistä. Voit myös tilata Previctin suoraan verkosta. Käsittelemme tilauksen viipymättä ja otamme tarvittaessa yhteyttä toimitukseen ja koulutukseen liittyen.
Lue lisää
Miten Previct toimii? Previctin tilaus ja tuki
Tutustu hinnastoon
Katso myös
Suomessa Previctiä käytetään erityisesti lastensuojelun apuna Asiakastyössä oli helpompi keskittyä oikeisiin asioihin – Siun soten kokemuksia Previctistä Perheen ja lastensuojelun yhteistyötä vahvistamassa – perheterapeutin kokemuksia Previctistä