Suora lähetys 80-luvulta

Kirjoittaja: 
Mikko Salasuo

Keskustelu huumeista sai pitkästä aikaa tuulta purjeisiin, kun THL:n asiantuntijat patistivat blogikirjoituksessaan arvioimaan kriittisesti nykyistä huumausainepolitiikkaa. Huumeidenkäyttöä on yritetty suitsia 60-luvulta lähtien rangaistuksilla ja 70-luvulta saakka rikoslailla. Laihoin tuloksin. 
 
Ehkä aika olisi vihdoin kypsä sellaiseen lähestymistapaan, jossa sosiaali- ja terveydenhuolto korvaisi poliisin ja huumeongelmaista kohdeltaisiin ihmisenä? 
 
AIHEESTA OLI MAALISKUUN puolivälissä kutsuttu A-studioon keskustelemaan poliisi, THL:n tutkimusprofessori, kokemusasiantuntija ja Kokoomuksen kansanedustaja. Odotin keskustelulta paljon, sillä Norjassa ja Kanadassa huumausainepolitiikan painopistettä on lähdetty kääntämään sosiaali- ja terveydenhuollon suuntaan. Portugalissa vastaava käännös tehtiin jo vuosituhannen alussa ja tulokset ovat olleet hyviä.

Lopputekstien rullatessa varmistin, että eletään todella vuotta 2018.

Kuvaruudun ääreen liimaantuneena mietin, koittaisiko tänään se päivä, jolloin Suomessa keskustellaan analyyttisesti huumeongelman hoitamisesta ja käytöstä rankaisemisesta. 
 
KUN LOPPUTEKSTIT LÄHTIVÄT rullaamaan, varmistin kännykästäni, että eletään todella vuotta 2018. Tökkäsin itseäni haarukalla, jotta tietäisin olevani hereillä. Varmuudeksi juoksin alasti hankeen pyörimään. Olin todella tajuissani ja hereillä nykyajassa. Käsitin juuri todistaneeni metafyysisen tapahtuman: suoran lähetyksen 1980-luvun huumekeskustelusta!
 
HUUMEIDEN KÄYTTÖ on säädetty rikolliseksi, koska se on rangaistavaa. Tämä oli keskusteluun osallistuneen kansanedustajan keskeinen argumentti. Hän myös tiesi kertoa, että ennen Suomen pikkukunnissa nuoret hiihtivät ”iivoniskasina” mutta nykyisin käyttävät huumeita.
 
Kokemusasiantuntija oli käynyt huumeiden takia haudan partaalla. Hän suositti hoitomuodoksi mallia, jonka parissa hän työskentelee entisen jääkiekkoilijan kanssa.
 
Poliisi tiesi kertoa, ettei kannata luopumista käytön rankaisemisesta, sillä poliisina hänen täytyy ottaa rikollisia kiinni. Tästä syystä käytöstä täytyy rangaista. Hän myös kertoi ”hyvin usean” kannabiksen käyttäjän istuvan kotona syömässä pitsaa ja pelaamassa pleikkaa. 
 
THL:N TUTKIMUSPROFESSORIN reaktiot eivät välittyneet katsojille, sillä meikkaaja oli hieronut hänen kasvoihinsa massiivisen kerroksen puuteria. Arvelen professori Pekka Hakkaraisen yrittäneen naamioitua tunnistamattomaksi kuultuaan lämpiössä muiden keskustelijoiden ”huumejuttuja”. 
 
Haarukkaa reidestä irrotellessani oivalsin debatin yhteiskunnallisen sanoman: jos entinen jääkiekkoilija opettaa lapsille hiihtoa, he eivät päädy kotiin syömään pitsaa ja pelaamaan pleikkaa!

Helsingin yliopiston talous- ja sosiaalihistorian dosentti Mikko Salasuo työskentelee vastaavana tutkijana Nuorisotutkimusverkostossa.

Kommentit

Katsoin itsekin saman ohjelman. 

Ehkä olen jo sen verran kyynistynyt huumekeskustelun seuraaja, etten kauheasti jaksanut puheenvuoroista hämmästyä taikka kiihtyä. Oikeistopoliitikot ja poliisit puhuvat omille kohdeyleisöilleen (äänestäjät / pollisikollegat). Professorin analyyttista ja tyyntä puhetta kuuntelin oikein mielissäni. Sitä voi tietenkin ihmetellä, miksi toimitus valitsee kokemusasiantuntijan, jolla on hyvin kapea näkökulma. Toisenlaisiakin kokemusasiantuntijoita nimittäin kyllä on.

Sinnikkyyttä vaan dosentti Salasuolle. Valistus vie lopulta voiton täällä Härmässäkin.

Lisää uusi kommentti

Filtered HTML

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <i> <b> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.