Lymyääkö tietokonepeleissä helvetinkone?

Kirjoittaja: 
Mikko Salasuo

Helsingin Sanomissa debatoitiin toukokuussa kiivaasti lasten tietokonepelaamisesta. Keskustelu käynnistyi muusikko Daruden puheenvuorosta Facebookissa. Hän ilmaisi huolensa digitaalisen median vaikutuksista omiin lapsiinsa. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen sai tästä vettä myllyynsä ja intoutui maalailemaan synkin värein pelaamista. Rinnastus pelaamisen ja alkoholiriippuvuuden välillä oli liikaa pelikasvattajille, jotka suivaantuivat Sinkkosen puheista.

KUKAAN KESKUSTELIJOISTA ei vaivautunut yleistyksiä roiskiessaan vilkaisemaan tutkimustietoa pelaamisesta. Toisin kuin debatissa väitettiin, pelaaminen tai ruutuaika ei automaattisesti passivoi lapsia. Kyselytutkimuksissa yhteys esimerkiksi vapaa-ajan harrastamisen ja ruutuajan välillä tulee näkyviin vasta, kun kuvaruutua toljotetaan yli kahdeksan tuntia päivässä. Näin hurjaan päivittäiseen pelaamiseen yltää vain hyvin pieni osa lapsista tai nuorista.

Pelaaminen tai ruutuaika ei automaattisesti passivoi lapsia.

Lasten pelaamisen on havaittu jo vuosituhannen alussa olevan yleisin syy lasten ja vanhempien välisiin kiistoihin kotona. Asia ei ole uusi eikä pahentunut. Lähes identtisistä konflikteista perheissä kirjoitettiin jo 1960-luvulla populaarimusiikin yleistyessä ja 1980-luvulla videoelokuvien saavuttaessa suosiota. Molempien kohdalla käytiin hyvin samankaltainen ikärajakeskustelu kuin nyt väkivaltapeleistä.

Riippuvuudesta on monia määritelmiä ja kaiken toistokäyttäytymisen voi niin halutessaan luokitella addiktoivaksi. Tyypillisen suomalaisen lapsen tietokonepelaaminen ei aiheuta sen enempää ”riippuvuutta” kuin 50-luvun lasten toistuvat pihaleikit tai 80-luvun nuorten videofilmien ja tv-ohjelmien töllötys.

VANHEMMAT OVAT HUOLISSAAN kaikesta sellaisesta lasten tekemisestä, joka ei ole heille tuttua omasta lapsuudesta tai kokemusmaailmasta. Huolireaktio on luonnollinen ja johtaa sääntelemään lasten toimintaa. Sitä kutsutaan kasvatukseksi. Toki yksittäisissä tapauksissa lapsen toiminta voi muuttua hallitsemattomaksi ja alkaa hallita elämää. Silloin voidaan puhua riippuvuudesta. Ongelmaan on saatavilla apua.

LAPSET, KASVATUS ja riippuvuus ovat sanoja, joilla saa taatusti klikkauksia lehtijuttuun, mutta vanhempien primitiivisen huolen ruokkiminen on medialta ja asiantuntijoilta halpamaista moraaliurakointia. 

Lasten pelaamisesta ei ole sen enempää nykyajan helvetinkoneeksi kuin aiempien sukupolvien teknopaniikkien kohteista. Elviksen musiikki ei omana aikanaan sulattanut nuorten aivoja tai John Rambo muuttanut lapsia silmittömiksi tappokoneiksi. Teletappien lapsille aiheuttamista mielenterveysongelmia on kovin niukasti näyttöä, eikä kännykkä ole ainakaan vielä säteillyt lasten aivoja rusinoiksi.

Mikko Salasuo on Helsingin yliopiston talous- ja sosiaalihistorian dosentti ja työskentelee vastaavana tutkijana Nuorisotutkimusverkostossa.

Lisää uusi kommentti

Filtered HTML

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <i> <b> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.