A-klinikka Oy raportoi neljä kertaa vuodessa omavalvonnassa tehdyistä havainnoista ja kehittämistoimenpiteistä. Tutustu vuoden kolmannen vuosineljänneksen raporttiin.
A-klinikka Oy:n yksiköiden omavalvonta ja siinä tehdyt havainnot, poikkeamat ja niiden kehittämistoimien eteneminen raportoidaan operatiivisessa ohjausryhmässä kuukausittain ja viedään tiedoksi johtoryhmään. Omavalvonnan seuranta koostetaan kvartaaleittain tiedoksi sekä johtoryhmään että hallitukselle ja kvartaaliraportti julkaistaan myös A-klinikka Oy:n nettisivuilla.
Vieroitushoitoyksiköiden ja selviämishoitoasemien keskeiset omavalvonnalliset havainnot liittyivät työturvallisuutta ylläpitäviin toimintatapoihin, hoidon varauksen sujuvuuteen sekä lääkkeiden säilytykseen ja lääkekuljetuksissa huomioitaviin asioihin. Hoidon varausten sujuvuutta kehitetään kaikkien A-klinikka Oy:n yksiköiden osalta, jotta hoitoon pääsy on nopeaa sekä tiedonkulku riittävää.
A-klinikkayhteisöjen eli laitoskuntoutusyksiköiden omavalvonnassa jatkettiin kirjaamiseen liittyviä kehittämistoimia. Aiemmilla seurantajaksoilla toteutetut tiedonkulun parantamisen ja lääkkeenjakotilanteiden työrauhan kehittämistehtävät ovat olleet vaikuttavia, eikä uusia poikkeamia näihin liittyen raportoitu.
K-klinikoiden omavalvontatoimet liittyivät edelleen korvaushoidon toimintamallien kehittämiseen lääkehoidon käytäntöjen ja kirjaamisen osalta. Edellisen seurantajakson omavalvonnan kehittämistoimenpiteistä erityisesti matalan kynnyksen palveluiden työturvallisuuteen ja asiakasturvallisuuteen kiinnitetään edelleen erityistä huomioita.
A-klinikkakotien asumispalveluiden omavalvonnassa havaitut keskeiset kehittämistarpeet liittyivät tällä seurantajaksolla erityisesti työturvallisuutta sekä asiakasturvallisuutta edistäviin käytäntöihin. Palo- ja henkilöturvallisuutta varmistavaa valvontaa tiivistettiin, jotta turvallisuusriskejä voidaan ennakoida entistä paremmin. Myös lääkkeiden säilytykseen liittyviä käytäntöjä arvioitiin.
A-klinikoiden avopalveluissa omavalvonnan keskeiset havainnot liittyivät kirjaamiskäytäntöihin ja tiedonkulun varmistamiseen potilas- ja asiakastietojärjestelmien sisällä. Edellisellä seurantajaksolla tehtyjä korjaavia toimenpiteitä seurataan edelleen tiivistetysti, ja varmistetaan sovittujen käytäntöjen toteutuminen arkityössä.
Stoppareissa kehitettiin omavalvonnassa edelleen asiakastietojen käsittelyn prosesseja. Asiakastietojen käsittelyssä kehittämistoimet ovat osoittautuneet vaikuttaviksi, ja henkilötietojen käsittelyyn liittyviä riskejä on pystytty pienentämään arjen käytännöillä. Stoppareissa käynnistettiin seurantajaksolla yksi vakavan vaaratapahtuman tutkinta asiakkaan läheltä piti -tilanteen takia. Tavoitteena on oppia tilanteesta ja korjata hoitoprosesseja niin, ettei vastaavia tilanteita pääse tapahtumaan.
Seurantajakson aikana osana A-klinikka Oy:n laadunhallintaa tehtiin ulkoinen laaduntunnustuksen uusinta-auditointi. Auditoinnin lisänäyttöpyynnöt toimitetaan joulukuun alussa SHQS-sertifikaatin uusimiseksi.
Omavalvonnan avulla varmistetaan A-klinikka Oy:n päihdepalvelujen laatu ja turvallisuus sekä palveluiden lainmukainen hoitaminen ja sopimustenmukaisuus. Avoin yhteistyö valvovien viranomaisten ja palvelujen tilaajien kanssa on tärkeää. Kolmannen kvartaalin aikana A-klinikka Oy:ltä tehtiin yksi omavalvontailmoitus tilaajalle havaituista laatu- ja turvallisuuspoikkeamista sekä niiden korjaavista toimista. Myös toimenpiteiden seuranta ja vaikuttavuus raportoitiin.
A-klinikka Oy:lle tuli seurantajakson aikana kolme selvityspyyntöä suoraan potilaalta tai hänen läheiseltään. Kaikkiin selvityspyyntöihin vastattiin asianmukaisessa aikataulussa ja myös korjaavat toimet raportoitiin A-klinikka Oy:n käytännön mukaisesti.