A-klinikka Oy aloitti päihde- ja mielenterveyspalvelujen tarjoamisen vuonna 2018, kun A-klinikkasäätiö siirsi hoitopalvelunsa perustamalleen yhtiölle. A-klinikka Oy:n historia on pitkälti säätiön historiaa.
Ensimmäiset A-klinikat aloittivat toimintansa nykyisen Alkoholitutkimussäätiön kokeiluna Helsingissä ja Vaasassa vuodenvaihteessa 1953–54. Kun A-klinikkasäätiö perustettiin vuonna 1955, kokeiluklinikat siirtyivät osaksi sen toimintaa.
Vuonna 1957 A-klinikkasäätiö avasi A-klinikat myös Lahteen, Tampereelle ja Turkuun. Nuorille suunnatut palvelut aloittivat toimintansa useilla paikkakunnilla vuonna 1970.
A-klinikkasäätiöllä on ollut jopa yli 40 toimipistettä. Vuosien varrella osa palveluista on siirtynyt kunnille.
Vuonna 1975 A-klinikkasäätiöllä oli yli 40 toimipistettä. Samana vuonna tapahtuneen lakiuudistuksen myötä osa toimipisteistä siirtyi kunnille. Yhteinen A-klinikka-nimi on perua tästä historiasta ja siksi osa nykyisistä A-klinikoista on kuntien ja osa A-klinikka Oy:n palveluja.
Palvelujen kehittäminen A-klinikkasäätiöllä jatkui. Vuonna 1997 säätiö perusti ensimmäisen huumeita pistämällä käyttäville tarkoitetun terveysneuvontapisteen Helsinkiin. Pari vuotta myöhemmin toimintansa aloitti ensimmäinen korvaushoitopalvelu.
Järvenpään sosiaalisairaala siirtyi valtiolta A-klinikkasäätiölle vuonna 1994. Nykyään Suomen ainoa päihde- ja riippuvuusongelmien hoitoon erikoistunut sairaala on A-klinikka Oy:n palvelu ja nimeltään Päihdesairaala.
A-klinikkasäätiö perusti A-klinikka Oy:n 6.9.2016, mutta säätiön hoitopalvelut siirtyivät yhtiölle vasta vuoden 2018 alussa. Silloin myös noin 500:sta säätiön työntekijästä tuli A-klinikka Oy:n työntekijöitä.
Vuonna 2018 Suomalaisen työn liitto myönsi A-klinikka Oy:lle Yhteiskunnallinen yritys -merkin osoituksena liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä.
A-klinikka Oy:n tuotot palautuvat A-klinikkasäätiön tarkoituksen mukaisesti yhteiseen hyvään, suomalaisen päihde- ja mielenterveystyön kehittämiseen.
A-klinikka Oy on A-klinikkasäätiön omistama Yhteiskunnallinen yritys. Toiminnan tuotot palautuvat yhteiseen hyvään.
Nykyinen A-klinikka Oy on sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen yksityinen tuottaja. A-klinikka Oy:llä on toimipisteitä 13 paikkakunnalla. Palvelemme Suomen kaikkia hyvinvointialueita.
Lähteet: Ahonen, Jukka: Päihdehuoltoa rakentamassa. A-klinikkasäätiö 1955–2005. Raportti nro 51, A-klinikkasäätiö 2005. Ahonen, Jukka: A-klinikkatoiminnan taustaa. Tutkimus vapaaehtoisuuteen ja riippumattomuuteen perustuvan hoitomuodon synnystä. Raportti nro 22, A-klinikkasäätiö 1997.